14-vuotias poika puukotti toista – Poliisi toivoo malttia keskusteluun

14-vuotias poika puukotti saman ikäistä sunnuntai-iltana kiteeläisessä kauppakeskuksessa. Poliisi tutkii tekoa murhan yrityksenä.

Sunnuntai-iltana 22.10.2023 kiteeläisessä kauppakeskuksessa ikätoveriaan puukottanut 14-vuotias poika ja saman ikäinen puukotuksen uhri ovat syntyperältään suomalaisia poikia. He tiesivät toisensa entuudestaan, mutta eivät ole liikkuneet samoissa kaveripiireissä.

Puukotuksen uhrin tila on edelleen vakaa.

Teko on ollut yksittäistapaus, eikä tutkinnassa ole tullut esille mitään seikkoja, jotka viittaisivat teon johtuneen aatteellisesta tai kulttuurisesta suuntauksesta. Tekoon eivät myöskään liity huumausaineet, muut päihteet tai järjestäytynyt rikollisuus.

Osallisten alaikäisyyden vuoksi poliisi ei kerro tapahtumien kulusta, tekotavasta, teon motiivista tai osallisista yksityiskohtaisemmin. Poliisi tiedottaa tapauksesta lisää viimeistään esitutkinnan valmistuttua tai, jos siihen on tutkinnallista tarvetta.   

Poliisi toivoo malttia tapaukseen liittyvään julkiseen keskusteluun     

Poliisi pyytää hienotunteisuutta tapahtumasta käytävään keskusteluun sosiaalisessa mediassa sekä muissa viestipalveluissa. Poliisi kehottaa myös kunnioittamaan osallisten yksityisyyden suojaa ja olemaan jakamatta tapahtumaan mahdollisesti liittyviä kuvia tai videoita sosiaalisessa mediassa. 

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen puhelinnumeroon 013 330 9002 voi ottaa yhteyttä, jos tapaus on koskettanut läheisesti tai kokee tarvetta keskustella asiasta. 

Arkistokuva.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.