Sähköbussia testaamassa sekä muut viikon kuulumiset

Sähköbussia testaamassa kävin tällä viikolla onnistuneesti. Suhteellisen lämpimään viikkoon on kuulunut myös yllättäen ulkoilua.

Vaikka tämän syksyn lämpötilat ovat olleet aika poikkeuksellisia, niin yksi syksyinen asia on saapunut täysin ajoissa. Nimittäin se, että viihdyn keittiössä hyvin. Ruokaa on tullut tehtyä etenkin haudutuspadassa. Uusi innostus on tällä hetkellä hauduttaa kastiketta useamman tunnin ajan. Esimerkiksi makkarakastikkeen tein niin, että ensin haudutin pelkkää kastikepohjaa kolmen tunnin ajan. Se muuten maistui jostain kumman syystä roiskeläppä pizzalle. No sitten paistettiin pilkotut makkarat ja lisättiin ne kastikkeen joukkoon.

Makkarakastiketta syötiin keitettyjen perunoiden kanssa.
Sunnuntaina leivottiin metukka-juustosarvia. Kuvassa ne ovat uunipellillä.
Sunnuntaina leivottiin gluteenittomia metukka-juustosarvia. Niistä tuli oikein hyviä.

Sähköbussia testaamassa

Heti uuden viikon aluksi lähdin tekemään minulle todella harvinaista asiaa. En ollut tehnyt vastaavaa asiaa sitten vuoden 2015 huhtikuun, kun oltiin Helsinki -Vantaan lentoasemalla lähdössä lentäen kohti Lontoota. Sitä ennen olin tehnyt tätä vastaavaa asiaa joskus lapsena. Onkin siis todella harvinaista, että matkustan linja-autolla yhtään mihinkään.

Päätin siis lähteä kokeilemaan, että miten onnistuu liikkuminen paikallisliikenteen sähköbussilla. Näitä busseja kehuttiin kovasti esteettömiksi. Savonlinnan kaupungin paikallisliikenne on toteutettu tammikuusta lähtien kokonaisuudessaan ympäristöystävällisesti sähköbusseilla. Tämä kokeilu osoittaa, että esteettömyys on otettu huomioon todella hyvin. Bussi niiaa alas reilusti ja sen myötä ramppi jää hyvin loivaksi. Olin kokeiluun niin tyytyväinen, että tuskin tämä jää ainoaksi matkaksi bussilla.

Sähköbussia testaamassa. Kyydissä on mukavaa.
Kävin heti viikon aluksi sähköbussia testaamassa. Esteettömyys oli otettu hyvin huomioon.

On aika erikoinen sää ollut myös tämän kuluneen viikon aikana. Lämpömittari on noussut useamman päivän aikana lähes kahteenkymmeneen asteeseen ja tänään sunnuntaina on kuitenkin jo lokakuun ensimmäinen päivä. En tietenkään halua valittaa asiasta, sillä olen kunnon vilukissa. Syksyssä on kuitenkin mukavaa se, että ei tarvitse välttämättä lähteä ulos päivittäin. Mutta oikeasti ei tähän aikaan vuodesta pitäisi olla näin lämmintä. Tämmöisistä keleistä huolimatta jotkut yhä kuvittelevat, että ilmastonmuutos on vain keksitty juttu.

Tuiskun kanssa ulkona. Takana näkyy työmaa ja kaivuri.
Tuiskun kanssa on tullut ulkoiltua taas tosi paljon vuodenaikaan nähden.
Vaahtera jonka lehdet ovat oransseja.
Alkaa ruska saavuttaa jo Savonlinnan seutuakin.

Se on sitten taas yksi viikko eletty kuluvaa vuotta eteenpäin. Meidän suunnalla viikko oli ihan hyvä, toivottavasti myös sinun viikko oli onnistunut.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa