Liikennevakuutus otettava tuhansiin uusiin laitteisiin

Liikennevakuutuslain uudistus on hyväksytty eduskunnassa, ja tasavallan presidentti hyväksyy lakiuudistuksen perjantaina 3.5. Laki tulee voimaan 1.6. ja tuo monia aiemmin vakuuttamattomia liikkumisvälineitä vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Ilman vakuutusta laitteet ovat käyttökiellossa.

Kesäkuusta alkaen vakuutus tulee hankkia sellaisille moottorilla kulkeville laitteille, jotka painavat yli 25 kg tai kulkevat yli 25 kilometriä tunnissa. Tällaisia laitteita ovat mm. nuorison ja ruokalähettien suosiossa olevat sähköskootterit sekä vanhusten ja liikuntarajoitteisten apuna olevat senioriskootterit.




– Lakimuutos koskee tuhansia yksityiskäytössä olevia erilaisia liikkumisvälineitä. Kuluttajan on syytä olla tarkkana ja selvittää oman laitteensa osalta, kuuluuko se vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Vakuutuksen saa helposti omasta vakuutusyhtiöstä, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen neuvoo. 

Poikkeuksen helposti muistettavaan 25-sääntöön tekevät sähköavusteiset polkupyörät.  Vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle on rajattu sellaiset sähköavusteiset pyörät, jotka edellyttävät liikkuakseen myös polkemista, ja joissa moottorin avustus kytkeytyy pois, kun ajonopeus saavuttaa 25 km/h. Lisäksi moottorin suurin sallittu teho on 250 W. Muiden sähköpyörien kohdalla vakuuttamisvelvollisuus määräytyy kuten muissakin sähköisissä liikkumisvälineissä, eli vakuutus tulee hankkia yli 25 kg painaville tai moottorin avustamana kovempaa kuin 25 km/h kulkeville laitteille. 

Ilman vakuutusta ajaminen on kielletty 

Rekisteröimättömillä laitteilla liikennevakuutus tulee olla voimassa silloin, kun niillä lähdetään liikkeelle – varastossa seisovat välineet eivät tarvitse liikennevakuutusta. Jos vakuutusta ei ole, laite on käyttökiellossa. Osaa kulkupeleistä myydään maastokäyttöön, mutta vakuutettavilla ajoneuvoilla ei saa ajaa edes maastossa ilman vakuutusta. 

Vakuutuksen laiminlyönti on iso riski, sillä kolaritapauksissa vakuuttamisen laiminlyönyt vahingonaiheuttaja jää kokonaan ilman korvauksia. Lisäksi laiminlyönnistä joutuu maksamaan vakuuttamattomuusmaksun. 

– Suomalaisessa liikennevakuutuksessa on laajempi korvauspiiri kuin monissa muissa maissa, joissa lakisääteinen liikennevakuutus ei kata kuljettajan omia vahinkoja, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu muistuttaa. 

Liikennevakuutuksen voi ostaa mistä tahansa niitä myyvästä vakuutusyhtiöstä. Koska vakuutuksen sisältö on määritelty laissa, liikennevakuutus on samanlainen kaikissa vakuutusyhtiöissä. Vahingonkärsinyt voi hakea korvausta suoraan vahingon aiheuttajan vakuutusyhtiöstä. 

Uudistuva liikennevakuutuslaki kohtelee kuluttajia ja sähköpotkulautoja vuokraavia yrityksiä vakuuttamisvelvollisuuden näkökulmasta eri tavalla. Kuluttajien laitteissa liikennevakuuttamiselle on nopeus- ja painoraja, mutta vuokrayritysten osalta vakuuttamisvastuu kattaa painosta riippumatta kaikki sähköpotkulaudat. 

– Vuokrattavien sähköpotkulautojen laaja vakuuttamisvelvollisuus varmistaa, että vahinkojen kustannukset eivät kaadu veronmaksajien harteille, mutta toisaalta sähköpotkulautailun edut päästöttömänä, helppona ja edullisena liikkumismuotona on haluttu säilyttää täysimääräisesti, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen selittää. 

Vuokratulla sähköpotkulaudalla ajava kuljettaja on rajoitetun vakuutusturvan piirissä: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvia eläkkeitä tai kuntoutusta ei sen sijaan korvata liikennevakuutuksesta. 

Liikennevakuutus otettava myös senioriskoottereihin.
Liikennevakuutus otettava myös senioriskoottereihin.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.