Vaikea tapaus kävi verikokeessa tämän viikon perjantaina. Muuten viikkoon on kuulunut muun muassa herkuttelua blineillä
Heti uuden viikon alkuun piti olla palaveri vammaispalvelun sosiaalityöntekijöiden kanssa. Toinen heistä oli kuitenkin estynyt ja palaveri siirtyy myöhemmin pidettäväksi. Tilalle tuli yllättäen muuta ohjelmaa, kun olen vajaan viikon ajan tukkoinen ja nyt päätin saada mielenrauhan, joten otin yhteyttä hyvinvointialueen päivystykseen. Viime vuoden kesäkuussa sairastettu keuhkokuume nimittäin säikäytti niin paljon, että enää ei riskejä oteta. No onneksi tällä kertaa ei ollut mitään huolestuttavaa, mutta ei vara venettä kaada. Tämä kotisairaala on kyllä todella hyvä palvelu.
![Luminen maisema kerrostalon pihasta.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-02-at-13.29.23-1.jpeg?resize=740%2C987&ssl=1)
Yön ja aamun aikana pakkanen kiristyi lähes kahteenkymmeneen asteeseen. Onneksi ei tarvinnut lähteä tiistaina ulkoilemaan. Tiistaina oli vuorossa viikon ensimmäinen fysioterapia. Tällä kertaa venyteltiin käsiä ja käsiteltiin reisiä sekä kasvojen lihaksia. Tässä tietoisku kaikille seuraajille: tiesitkö, että ihmisellä on purentalihaksissa siipilihakset. Suuta avaa ulomman siipilihaksen alaosa ja sisempi siipilihas sulkee suuta. Nämä ovat muuten hyvin jumissa, mutta ihme kyllä eivät kovinkaan kipeät.
![Kerrostalon takapiha on luminen.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-04-at-12.01.33.jpeg?resize=740%2C987&ssl=1)
Vaikka on vasta tammikuu niin työnantajien pitää jo kovasti miettiä kesää. Näin se menee myös henkilöhtaisen avustajan työnantajilla, eli meilläkin on ollut sijaisen haku kesäksi käynnissä. Meillä kävikin jo yksi hakija haastattelussa. Keskiviikkona oli J.L Runebergin päivä, mutta meillä ei syöty torttuja. Pörssisähkö oli koko päivän erittäin halpaa, joten meillä pestiin kaksi koneellista pyykkiä sekä astianpesukoneellinen astioita. Lisäksi tehtiin kolmen seuraavan päivän ruoaksi lasagnea.
![Minua hymyilyttää.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-04-at-17.13.02.jpeg?resize=740%2C740&ssl=1)
![Lasagne haudutuspadassa](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-05-at-18.12.34.jpeg?resize=740%2C555&ssl=1)
Torstai toivoa täynnä sanotaan. Siitä en oikeasti tiedä, mutta meillä oli torstaina viikon jälkimmäinen fysioterapia. Tällä kertaa heilutettiin pitkästä aikaa kuminauhallista jumppakeppiä. Oli kyllä aika rankkaa, mutta täytyy muistaa, että ilman tuskaa ei tule tulosta. Lisäksi avattiin jumeja hengityslihaksista. Päivään ei kuulunut oikeastaan mitään erikoisempaa tekemistä.
![Taivaanrannassa näkyy vähän valoisuutta.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-06-at-17.02.44.jpeg?resize=740%2C987&ssl=1)
Vaikea tapaus kävi verikokeessa
Perjantaina oli lähdettävä liikkeelle jo heti aamusta, kun piti käydä verikokeessa. Ensi viikolla minulla on nimittäin kontrollikäynti Savonlinnan keskussairaalan sydänpoliklinikalla. Käyn siellä kahden vuoden välein. Minulla on perussairaudesta johtuva sydämen vajaatoiminta. Minulta on erittäin vaikeaa saada otettua verikoe. Tällä kertaa kuulemma onnistui hyvän tuurin ansiosta. No pääasia, että onnistui jollain tavalla. Yllättävän hyvä ajokeli oli ajaa matka sähköpyörätuolilla.
Meillä on Tuiskun kanssa ollut jo pitkään perinteenä, että Prisma tilauksen yhteydessä tilataan mikroruoat. Joskus syötynä jotkut niistä on ihan hyviä. Tuisku syö yleensä HK kalapaistoksen ja minä Atrian Vegan Pasandan. Ovat muuten älyttömän hyviä. Iltapalaksi tehtiin gluteenittomia blinejä. Oli kyllä erittäin hyviä, etenkin kun päälle laittoi kylmäsavulohta.
![Minä viltin alla.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-07-at-14.17.29.jpeg?resize=740%2C740&ssl=1)
![Blinejä sinisellä lautasella.](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-07-at-20.45.27.jpeg?resize=740%2C740&ssl=1)
Perjantain ja lauantain välisenä yönä tuli nukuttua todella hyvin. Erittäin hyvä iltapala sekä ulkoilu teki siis tehtävänsä. Lauantaina meillä oli siivouspäivä, kun pyyhittiin pölyt sekä lattiat. Tuosta alapuolelta löydät upotettuna lauantaisen päivityksen Facebookissa. Tilhet lentelivät parvessa ja välillä kävivät syömässä pihlajanmarjoja. Illalla puolestaan tuli katsottua Uuden musiikin kilpailu, jonka voitti Erika Wikman. Ei mikään loistava esitys, mutta selkeästi paras mukana ollut esiintyjä.
Sunnuntaina pestiin lauantaina vaihdetut petivaatteet, kun pörssisähkö oli hyvin edullista. Pyykinpesukone pyöri peräti kolme kertaa päivän aikana. Muuten päivään ei kuulunut yhtään mitään ihmeellistä tekemistä.
![](https://i0.wp.com/pietar.in/wp-content/uploads/2025/02/WhatsApp-Image-2025-02-09-at-14.04.21-edited.jpeg?resize=740%2C740&ssl=1)