Ja kesä jatkuu yhä
Ja kesä jatkuu yhä tälläkin viikolla. Niin kuin otsikko sen jo kertoo, että paras vuodenaika on saanut jatkoa. Eikä haittaa yhtään
Ja kesä jatkuu yhä tälläkin viikolla. Niin kuin otsikko sen jo kertoo, että paras vuodenaika on saanut jatkoa. Eikä haittaa yhtään
Lapsettomuus on ollut minulle vaikeasti käsiteltävä asia. Nyt on kuitenkin aika kirjoittaa tästä aiheesta minun näkökulmasta.
Rekkaspottaus on noussut suureen suosioon lasten ja nuorten keskuudessa. Tavoitteena on saada kuorma-auton kuljettajia soittamaan torvea ja tämä kuvataan sosiaaliseen mediaan.
Tällä viikolla minulla oli syntymäpäivä, joten herkkuja on syöty oikein urakalla. Pieniä vieraita on käynyt kylässä ja maukasta ruokaa valmistettu. Eikä tietenkään ulkoilua saa unohtaa.
Julkaisen tämän viikon tapahtumista kertomuksen poikkeuksellisesti Multialta, jossa sijaitsee Huvilarannan esteetön mökki. Mökkeilyn lisäksi viikkoon on mahtunut muun muassa pienien vieraiden vierailu.