muisto

Unelmia ja muistoja – ”haluaisin päästä katsomaan F1-osakilpailua”

Jokaisella meistä on unelmia, joista toiset toteutuvat ja toiset eivät. Minun yksi suurimmista unelmista on päästä katsomaan F1-osakilpailua paikanpäällä. En tiedä toteutuuko tämä unelma koskaan, mutta ilman unelmia elämä olisi hyvin tylsää.

Isä 1955-2019 – ”kirjoitus on omistettu hänelle”

Minun isä poistui keskuudestamme syyskuun puolivälissä. Kuolema herätti minussa runsaasti kaikenlaisia tunteita suuntaan ja toiseen. Tämä kirjoitus on siis omistettu hänelle.

Sumu, jäähyväiset ja muistoja – ”Äitiä on ikävä”

Taas on yksi viikko vuodesta kulunut, joten on aika kirjoittaa miten täällä suunnalla on mennyt. Viikkoon on mahtunut muun muassa herkuttelua sekä haikeat jäähyväiset.

Veljen kuolemasta jo seitsemän vuotta – ”hänellä oli sama lihassairaus”

Kuten monet teistä tietävät, että edesmennyt isoveljeni Henkka sairasti myös Duchennen lihasdystrofiaa. Sairaus vei hänestä voiton aika tasan seitsemän vuotta sitten. Hän oli kuollessaan 38-vuotias.

Ensimmäinen tatuointini ja sen tarina

Reilu viikko sitten toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni, kun otin ensimmäisen tatuoinnin. Oikean käsivarteen tatuoidulla kuvalla on takanaan seuraava tarina.

Kelalta pehmeä paketti sunnuntailapsille

Sunnuntaina 16. joulukuuta syntyvät lapset saavat Kelalta pehmeän paketin. Tämä idea toteutetaan, sillä Kelan perustamisesta on tänä vuonna kulunut 75 vuotta.

Fazerin digihistoriikin kirjoittaa kansa

Fazer kutsuu juhlavuotensa kunniaksi kaikki kirjoittamaan yhteistä Fazer-historiaa. Digihistoriikkiin jätetty Fazer-muisto näkyy historian sähköisillä lehdillä heti. Makujen tarinat on ensimmäinen suomalaisten kanssa yhdessä kirjoitettava yrityksen historiikki.

<
Siirry sivun alkuun