Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Vietettiin usean tuhannen suomalaisturistin kanssa maaliskuun viimeinen viikonloppu Tallinnassa, jossa Haloo Helsinki esiintyi kaksi kertaa.

Lähdettiin matkaan perjantaina, kun VR vei aikataulun mukaisesti Helsinkiin. Rautatieaseman Hesburgerilla söin burger-salaatin, joka oli yllättävän maukas. Sitten siirryttiin taksilla odottamaan laivaa uuteen Länsiterminaaliin, joka tuntui hieman keskeneräiseltä. Isona plussana lyhyt matka laivalle ja sieltä pois.

IMG 0491 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Odotus halli oli avara.

IMG 0497 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Upeat maisemat.

Tallinnaan matkattiin Tallinkin uudella M/S Megastar -laivalla, jonka matka-aika on vain kaksi tuntia. Tuota laivaa oli hehkutettu paljon, etenkin kauppojen osalta. Eipä tuolla kuitenkaan muu kuin alkoholivalikoima ollut laajaa. En siis löytänyt aihetta hehkuttamiseen, sillä laiva ei paljoa eronnut edeltäjästään.

ae0665e7d072e4ea org e1491563302879 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Hotellina oli tällä kertaa sataman tuntumassa sijaitseva Euroopa. Meillä oli kuukausia sitten varattu invahuone, mutta se olikin annettu muille käyttöön. Asiaa pahoiteltiin kovasti ja hetken vääntämisen jälkeen alettiin etsiä hotellista meidän käyttöön soveltuvaa huonetta.

Lopulta meille tarjottiin sviittiä, joka oli tilava, mutta ei mikään paras mahdollinen apuvälineitä käyttävälle. Myöhemmin illalla paljastui, että nosturilla ei päässytkään nousemaan vuoteelle. Lopulta nukuin sitten kolme yötä varavuoteella. Aika mielenkiintoinen kokemus tuokin.

IMG 1155 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Huomenta!

Ensimmäisenä iltana syötiin nälkäisenä hotellin omassa Olive-ravintolassa. Pekoniin käärityt kanavartaat, perunapiiras ja punakaalimuhennos oli valintani, joka maksoi 14 euroa. Hintaansa nähden hyvä annos, etenkin kun oli nälkä.

Hotellin aamiainen saa myös kehuja, sillä valikoima oli laaja ja ruoka laadukasta. Löytyi makkaroita, kalaa, pekonia, leikkeleitä, kasviksia… Jopa gluteenitonta leipää sai pyytämällä. Isona plussana, että aamiainen oli molempina viikonloppu päivänä 11 saakka tarjolla.

IMG 1162 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Aamiaisen jälkeen suunnattiin molempina päivinä ostoksille Kaubamajalle sekä Viru- ja Solaris-keskukseen. Tulihan tuolta osteltua kaikenlaista.

IMG 1176 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Lauantaina syötiin Viru-keskuksessa sijaitsevassa ranskalaistyylisessä Cafe Lyonissa, joka nimestään huolimatta oli myös ravintola. Paikka oli viihtyisä ja palvelu loistavaa. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka.

IMG 0505 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Maissikanaa, uunissa paistettua purjoa,
kirpeää rusinaa, vuohenjuustoa ja kookoskastiketta.

IMG 0504 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Savustettua ankanrintaa, perunamuusia, retiisiä, luumu ja katajanmarjakastiketta.

Sunnuntaina ruokailtiin Solaris-keskuksen Kohvik Komeetissa, jossa oli tarjolla kunnon ruokaa. Ei niin hyvä kokemus kuin edellisen päivän ravintola, mutta hintaansa nähden oli hyvä kokemus. Kasvisruokaakin oli hyvä valikoima.

IMG 1163 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Lammasjauhelihapihvit, uunissa paahdettuja juureksia, valkosipulia ja punaviinikastiketta.

IMG 1168 Pitkä viikonloppu Tallinnassa

Kvinoa, pinaattia, avokadoa, ituja…

Maanantaina palattiin kotiin myöhään väsyneinä. Huikea konsertti oli kohokohtana ja muutenkin reissu onnistui hyvin. Ja tuosta hotellisekoilusta saatiin jälkeenpäin oikein hyvä korvaus.

Kategoria(t): Pietari Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>