Suru-uutisia perjantailta

En ole oikein joutanut kirjoittamaan bogiin viikonlopun aikana, enkä ole kyllä saanut tekstiä paljon kirjoitettuakaan. Syy tähän on se, että meidän Mummi menehtyi perjantaina 86-vuoden iässä. Kuolema ei kuitenkaan ollut mikään yllätys, koska hän oli huonossa kunnossa.

Hautajaiset ovat jo ensi perjantaina ja olen osallistunut järjestelyihin etsimällä kaikenlaista aiheeseen liittyvää tietoa. Olen elämäni aikana ollut yhden kerran hautajaisissa ja siitäkin on aikaa lähes 22-vuotta. En siis voi muistaa siitä mitään, eli hautajaiset tulee olemaan ihan uusi kokemus.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa Peruuta vastaus