Miten kohdata vammainen? – Eri ihmistyypit

Erilaiset ihmisiltä tulleet reaktiot/ilmeet, joita olen kohdannut vuosien saatossa. Tämä on yhteenveto heistä. Ja ennen herneen vetämistä nenäonteloon, lue loppukirjoitus.

Säälivä

  • Katse on avoin, suunnattu jopa häiritsevän suoraan itse kohteeseen. Kuin katsoisi pientä kärsivää muurahaista mutta ei oikein raaskisi sitä liiskatakaan. Tähän ilmeeseen liitetään joskus myös varovainen kontaktin ottaminen. ”Voi, onko sinun jalat kipeät?” ”On se sääli kun noin nuori/pieni/avuton/tms ihminen on tuossa tuolissa!” ”Ei siulla taida olla normaalia elämääkään”

Seurallinen

  • Katse on edellistä innokkaampi, yltiöpositiivinen ja puhe usein vauhdikkaasti rytmitettyä. ”Voisin työntää tän tuolin tosta kynnyksen yli, asutko täällä, miulla on kissa nimeltä Martti ja se tykkää tonnikalasta vaikka ei siulla varmaan ole kissoja kun et voi itse hoitaa, voi anteksi, loukkasinko?” ”TERRRRVE! Oot varmaan se Kalevi tosta miun naapurista, joo meiän talossa nää ESTEETTÖMYYS-asiat on hanskassa hehheh ja hanskat hukassa ehhehee”. Usein tätä höpötystä jatkuu kunnes itse älyät poistua paikalta tai tokaiset että nyt on kiire.

Arkajalka

  • Väistää sinut nähtyään kadun toiselle puolelle tai hyppää vaikka mieluummin ojaan kuin kohtaa vammaisen. Jos kontakti on kuitenkin syystä tai toisesta pakollinen, keskustelu ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin päivän sään ihmettelyyn. Tätä ihmistyyppiä tekisi mieli ravistella kunnolla, ja kertoa että kyllä miultakin saa kysyä mieluummin kuin reagoimalla lähes paniikinomaisesti.

Utelija

  • On vähän niinkuin Seurallinen, mutta motiivina ei ole hyväntahtoinen kaveeraminen, vaan silkka tiedonjano ja oman uteliaisuuden tyydyttäminen. Kyselee siulta maat ja mannut vammastasi. Kertoo asioita eteenpäin ja pian koko kylä/kaupunki tietää kaikesta kaiken.

Yllättynyt

  • Tätä reaktiota on kahdenlaista, joko oikeasti yllättyneitä ilmeitä siitä että joku suhaisee siun ohitse sähköpyörätuolilla tai se naapurin pyörätuolia käyttävä mies terveehtiikin siuta ihan ”normaaliin” tapaan kaupassa. Yllättynyt saattaa olla myös hieman pelokas, pelkää tuntematonta ja uutta. Toinen yllättyneen muoto (pätee enemmän jo vanhuuden ikään asti ehtineeseen väkeen), jotka suureen äänen päivittelevät että ei sitä sotavuosina ajeltu tuollaisilla minitraktoreilla vastaan tai ylipäätään vammaisia näkynyt missään. Hyvin ärsyttäviä, joskin harmittomia tapauksia niinä päivinä, kun et vaan jaksaisi selitellä vammaasi kenellekkään.

Ylihuolehtija

  • Karsastan eniten kaikista juuri tätä ihmistyyppiä. Tämä henkilö huolehtii siitä että pääset hankalasta liikkeen ovesta sisään avaamalla sen. Voi kunpa se jäisikin siihen, mutta ei. Ylihuolehtija ilmoittaa kaikille liikkeessä oleville puoliääneen/kailottaen avoimesti, että nyt täältä saapuu vammainen, siirtykää! Hän saattaa seurata siuta sinne hyllyjen väliin vaivihkaa ja esitellä siulle ne sata eri muropakettia vaikka olet jo sadannen kerran kiittänyt oven avauksesta, ja kertonut pärjääväsi itsenäisesti. Nämä lauseet kaikuvat kuitenkin kuuroille korville. Ylihuolehtijaan sekoittuu usein Utelijan piirteitä, ja jos et kunnolla (jopa töykeästi) sano että et tahdo kertoa suolentoimintasi ihmeellisyyksiä vaikkapa keskellä toria, hän jatkaa samaa rataa. Kun olet lukuisten yritysten jälkeen saanut henkilön ymmärtämään, että olet itsenäinen ihminen siinä missä muutkin, vaikkapa liikkuisitkin avustajan kanssa, hän vetää raivarit ja haukkuu kaikki vammaiset yhteistyökyvyttömiksi ja itsekkäiksi ongelmavyyhdeiksi.

Tämä kirjoitus on ehkä kärjistetty esimerkki siitä, mitä ärsyttäviä kohtaamisia itselle on vuosien aikana sattunut, ja minkälaiset ihmistyypit ovat sitä arkipäivää. Huomatkaa toki, etten ole ihmisvihaaja ja suurin osa ihmisistä kohtelee minua kuin vertaistaan.

Moni on kysynyt, miten vammaisiin sitten tulisi suhtautua? Vastaan aina, älä suhtaudu. Käyttäydy niinkuin käyttäytyisin muitakin kohtaan. Avuliaisuus on aina hieno asia, enkä sitä väheksy. Mutta lopulta kuitenkin, mie olen mie. Outo, tempperamenttinen, välillä tosi ärsyttäväkin ja aivan liian vaikeaselkoisen vamman omaava nainen. Ja toisaalta rakastava, läheisistään välittävä ja noh, liikaa kirjoittava. Jos näät miut kadulla, ja mietit mitä sanoa, miulla on yks neuvo. Tuu reilusti kättelemään, esittele ihtes ja eiköhä se juttu lähe siitä.

Kirjoittanut Maiju

Maiju

Vastaa