Google Chromecast arvostelussa – Televisio ei ole enää entisensä

Google Chromecast on median suoratoistolaite, joka liitetään television HDMI-porttiin. Sen avulla voit lähettää netistä ohjelmia, elokuvia ja musiikkia televisioosi älypuhelimen, tablet-laitteen tai tietokoneen avulla.

Chromecast-peeking

Hankittiin 35 euron arvoinen Chromecast, että voidaan vaivattomasti katsoa Netflixiä myös makkarissa. Toki sillä voi katsoa YouTubea, Google Playtä yms.

Chromecastin asennus on todella helppoa. Liitä vain Chromecast HD-televisioon, yhdistä langattomaan verkkoon, ja toista videoita tai muuta sisältöä televisioon älypuhelimesta, tabletista tai tietokoneesta. Chromecast neuvoo koko prosessin ajan.

Android-tablettiin löytyi yksinkertaisesti Google Playsta Chromecast-sovellus. Tämä sovellus toi muun muassa Netflixiin uuden napin, jota painamalla kuva siirtyy televisioon. Chrome-selaimeen saa myös kätevän lisäosan.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa