Muistoja sekä nykyisyyttä

Jatketaanpa kuitenkin viikottaista koostetta, vaikka viime viikkoinen ei paljoa lukijoita jostain syystä kerännytkään.



Rakkaan äitimme pois menosta tuli lauantaina kuluneeksi jo 4-vuotta. Nopeasti se aika vaan kuluu, ei voi muuta sanoa. Jotenkin tuo päivä tuntuu kuin eiliseltä.

665154_10151267442614618_1464154539_o

Joulu lähestyy vauhdilla ja ensimmäiset jouluvalot ilmestyivät ikkunaamme. Todella kaunis on tuo jouluikkuna.

IMG_9502

Maijun kanssa tuli tällä viikolla täyteen yhteiseloa saman katon alla kaksi vuotta. Tuostakin huomaa miten nopeasti aika on kulunut. Tarinamme löydät täältä.

Tähänkin viikkoon on toki mahtunut kokkailua sekä leipomista. Keittiössämme on valmistunut muun muassa juustokakkua lasissa, täytettyjä pinaattilettuja sekä kasvissosekeittoa.

IMG_9516-001

IMG_9505

IMG_9508

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa