Stressaako kiireinen arki? – Vinkkejä arjen ajanhallintaan

Arki on meille ihmisille kiireistä aikaa, kun pitää mennä ja joutua sinne sekä tänne kokoajan. Tässä tuoreen vinkkisarjan toisessa osassa käsitellään kiirettä ja sitä, että miten pienillä valinnoilla voi vähentää kiirettä arjessa.

Älypuhelin ja etenkin sosiaalinen media vievät meiltä kaikilta aivan liikaa aikaa nykyään. Laita siis välillä puhelin syrjään ja ota siitä äänet pois tai sulje ainakin sovellukset, etteivät ne lähetä häiritseviäilmoituksia. Samalla säästät hurjan paljon myös puhelimen akkua.

Kaupassa käynti vie aikaa todella paljon, jos ruokaostoksilla käy useamman kerran viikossa. Tee siis ruokalista pidemmälle ajalle ennakkoon ja osta ruokaa sen mukaan. Näin säästät aikaa, kun kaupassa ei tarvitse käydä jatkuvasti.

Toinen ruokaan liittyvä vinkki on se, että tee ruokaa enemmän kerralla. Ruokaa ei tarvitse syödä kaikkea kerrallaan, sillä voit pakastaa ruokaa. Pakastimesta on sitten hyvä ottaa ruokaa, kun sitä ei joku päivä ehdi tai jaksa tehdä. Näillä molemmilla ruokaan liittyvillä vinkeillä säästät myös reilusti rahaa ruokakuluissa.

Muista merkitä kalenteriin kaikki menosi ja tehtäväsi heti, kun ne tulevat tietoosi. Sovi menosi ja tehtäväsi niin, että samalle päivälle ei ole liikaa tekemistä. Tällä tavalla vältyt kiireeltä ja sen tuottamalta turhalta stressiltä.

Sano ei ja arki kiittää

Opettele sanomaan lyhyt kaksi kirjaiminen sana, joka on EI. Kaikkeen ei kannata suostua, vaikka kieltäytyminen tuntuisi miten vaikealta tahansa. Jos suostut jokaiseen toisen ihmisen pyyntöön niin tämä kaikki on sinun omasta ajastasi pois ja tuo elämään lisää paineita.

Älä jätä huomiselle sitä minkä voit tehdä jo tänään. Tämä vanha sananlasku pätee yhä tänäkin päivänä. Jos tälle päivälle jää ylimääräistä aikaa niin mieti, että voitko tehdä jotain seuraavalle päivälle sovittua tekemistä jo tänään. Tai otat vaikkapa ihan omaa aikaa.

Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi liikaa, sillä ei kaikkea ole aivan pakko pystyä tekemään. Tekemiset kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen niin, että joistakin asioista pystyy tarvittaessa joustamaan.

Tässä vähän Pietar.in vinkkejä arjen ajanhallintaan. Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle hyötyä. Miten itse järjestät aikasi? Olisiko sinulla hyviä vinkkejä meille kaikille muillekin jaettavaksi?

Arki ja kello

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.