Minulla on yksi unelma. Se voi kuulostaa lapselliselta ja hassulta unelmalta, mutta yhtä hassulta minun korviini kuulostaa unelmat omakotitalosta ja suuresta lapsikatraasta. Minun unelmani on päästä vierailemaan Pariisin Disneylandiin.
Olen katsonut Disney-elokuvia koko elämäni. Ensimmäisiä Disney VHS-videokasetteja minulla taisi olla ainakin Topi ja Tessu, Pieni Merenneito, Leijonakuningas sekä Oliver ja kumppanit. Toki katsoin kaikki muutkin Disneyt jotka siihen aikaan olivat suosittuja ja sain lainattua kavereilta tai vuokrattua kioskilta. Katsoin elokuvia todella paljon ja osasin laulutkin varmaan ulkoa. Kaikki ikävät asiat sairaalakäynneistä kipuihin jäivät edes hetkeksi taka-alalle, kun upeasti animoidut hahmot seikkailivat tv-ruudulla. Oheistuotteitakin toki oli tarjolla silloin, niinkuin nytkin, mutta elokuvat ovat aina olleet se “juttu”.
Myöhemmin olen jäänyt Disney-huumasta paitsi ja unohtanut koko tuon kiehtovan maailman kunnes törmäsin Instagram-kuvapalvelussa erääseen tubettaja, joka kirjoitti Disneystä. Aloitin hiljalleen keräilemään elokuvia uudelleen kokoelmiini ja toki katselemaan niitä myös. Pian seurasinkin jo useampaa Instagram- ja YouTube-tiliä, joissa käsiteltiin aihetta. Ihan kuin olisin pitkän poissaolon jälkeen palannut johonkin tuttuun ja turvalliseen kotisatamaan.
Sitten muistin Disneylandin ja pikaisella googletuksella löysin tieni Pariisin Disneylandin sivuille. Katselen nyt joka päivä Pariisin puistosta kuvattuja videoita, käyn päässäni läpi missä järjestyksessä kävisin missäkin esteettömässä laitteessa (miettikää nyt, pyörätuolille esteettömiä huvipuistolaitteita!), ketä hahmoja toivoisin tapaavani puistossa ja toki ihan kaikkea mikä puistoon liittyy. Olisi upeaa viettää hetkiä katsellen paraateissa tanssivia tuttuja hahmoja, käydä moikkaamassa prinsessoja paviljongissa tai ihan vaan hengailla puiston alueella ja syödä ranskalaisia (heh heh…).
Disney unelmia
Disney on minulle kuitenkin myös mitä oivallisin esimerkki unelmien merkityksestä. Walt Disney oli vaatimattomista oloista lähtöisin oleva työläisperheen poika, joka lopulta raivasi oman tiensä menestykseen uskomalla itseensä ja kykyihinsä. Vaikka välillä kukaan muu ei olisikaan niihin uskonut. Piirtäminen on valitettavan aliarvostettu asia varsinkin nykymaailmassa, jossa kaikki tehokkuus ja suorituskeskeisyys on arvostusasteikolla ylempänä. Pienen pojan pilakuvapiirtelyt leimataan hetkessä taivaanrannan maalaamiseksi, ihan niinkuin Waltille kävi. Elämä on toki täynnä realiteetteja ja arkipäiväisiä asioita, mutta missä vaiheessa me aikuiset unohdimme unelmoinnin?
Unelmointi poistaa stressiä, kannustaa luovuuteen ja antaa uskoa parempiin huomisiin. Minulle se on aina ollut myös pakokeino, hetki jolloin en ajattele mitään muuta kuin onnellisia asioita. Sillä minä olen päättänyt uskoa unelmiin, keijupölyyn ja onnellisiin loppuihin. Kuolema, murheet tai esimerkiksi vaikeat sairaudet eivät ole erillisiä asioita, vaan kuuluvat ihmiselämään. Siksi iloa tuottavia asioita ei voi koskaan olla liikaa, minulle se nyt sattuu olemaan rakkaiden ihmisten lisäksi Disney.
Ja jotenkin tämän kirjoituksen lopuksi, minulla on tunne, että unelmani on taas yhden renkaan pyörähdyksen lähempänä…
