Matsmart kokemuksia – Edullista hävikkiruokaa

Matsmart kokemuksia on allekirjoittanut kerännyt siitä asti, kun kyseinen verkkokauppa saapui Suomeen kesällä 2017. Matsmartin liikeideana on myydä ylijäämäruokaa 20-90% alennuksella asiakkailleen. Näin pienennetään ruokahävikkiä, joka on Suomessa vuosittain arviolta 20 – 25 kiloa henkilöä kohden.

Matsmartissa myynnissä olevien tuotteiden parasta ennen -päiväys lähenee tai on ohitettu. Osassa tuotteita päiväys ei ole umpeutumassa vielä pitkään aikaan, mutta ovat esimerkiksi poistumassa valikoimista tai pakkaus uudistumassa. Kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat laadultaan erinomaisia ja niitä voi huoletta käyttää. Aivan sama kuin ostaisi tuotteen kaupasta, mutta tietenkin huokeampaan hintaan.

Matsmart valikoimissa on näiden vuosien aikana nähty muun muassa Pandan joulusuklaata, jota jäi yhtiöltä myymättä 5000 kiloa sekä miljoona Santa Marian maustepurkkia, koska niiden pakkaus oli muuttunut. Kaikki nämä olisivat muuten päätyneet roskakoriin. Osa näistä tuotteista päätyi tietenkin myös meidän kaappeihin.

Muistathan, että parasta ennen merkinnällä tarkoitetaan aikaa, jonka elintarvike valmistajan mukaan säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Yleensä elintarvike on käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin ja niitä saa myydä.

Yleensä saatu vain positiivisia matsmart kokemuksia.
Pääosin vain positiivisia matsmart kokemuksia.

Muita matsmart kokemuksia

Kun tilaa usein tuotteita verkkokaupasta niin toki mukaan mahtuu vähän huonompia kokemuksia. Pari kertaa on puuttunut joku tilatuista tuotteista tai paketti on vaurioitunut kuljetuksessa. Aina on tullut tuotteen arvoa suurempi korvaus. Kerran posti vei paketin väärälle paikkakunnalle. Matsmart auttoi tuossakin ja paketti saapui seuraavana päivänä.

Maailmanlaajuisesti noin kolmannes tuotetusta ruuasta eli 1,3 miljardia tonnia heitetään vuosittain pois. Arvioiden mukaan tällä määrällä voitaisiin ruokkia jopa kaksi miljardia ihmistä.

Ruokahävikin aiheuttama hiilijalanjälki on valtava. Jos globaali ruokahävikki olisi valtio, sen hiilijalanjälki olisi kolmanneksi suurin Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Joka kolmas (33%) suomalainen heittää ruokaa pois, jos tuotteen parasta ennen -päiväys on mennyt, selviää hävikkiruokaa pelastavan verkkokaupan Matsmartin Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastasi 500 suomalaista marraskuussa 2017.

Matsmartin asiakkaat Suomessa pelastivat 86 000 kg ruokaa poisheittämiseltä noin puolessa vuodessa sen jälkeen, kun Matsmart aloitti toimintansa Suomessa kesäkuussa 2017. Suomessa säästyi siis yli 132 000 kg hiilidioksidipäästöjä. Tämä todistaa ruokahävikin vähentämisen suuren vaikutuksen ympäristöön.

Me haluamme vähentää ruokahävikkiä, ja jos asiakkaamme eivät olisi antaneet pelastamallemme ruualle toista mahdollisuutta, olisi se heitetty pois, sanoo Matsmartin toimitusjohtaja Karl Andersson.

Matsmart tarjoaa ilmaiset postikulut, jos tilauksen arvo ylittää 60 euroa. Postin toimipisteeseen tulevassa paketissa voi olla ostoksia jopa 20 kiloa. Tämän linkin kautta tilaamalla tuet myös Pietar.in toimintaa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa