Joulu ja maistuvat herkut

Joulu ja maistuvat herkut ovat tämän viikon kuulumisten kohokohdat. Lisäksi tuli käytyä yksityisellä hammaslääkärillä.

Yksityinen hammaslääkäri tuli tutuksi elämäni ensimmäisen kerran tällä viikolla. Minulta lohkesi nimittäin etuhampaasta pala jo marraskuun alussa ja olin yrittänyt saada aikaa julkisen puolen hammaslääkärille aivan turhaan. Täällä Etelä-Savon hyvinvointialueella on käytössä niin sanottu lohkeama jono, jonka kautta saatetaan soittaa, että kohta olisi aika tarjolla. Odotin sopivaa aikaa julkiselle puolelle hyvin kärsivällisesti, mutta lopulta varasin ajan yksityiselle ja sanoisin, että kyllähän tuo kannatti kovasta hinnasta huolimatta. Ennen tätä niin sanottua hyvinvointialuetta ei ollut ongelmia päästä hoidattamaan lohkeamaa.

Tässä välissä voisi kertoa, että miksi minulla on lapsena katkennut ylhäältä kaksi etuhammasta. Olin koulussa toisella luokalla ja ruokatunnin jälkeen lähdin yksin liikkeelle pyörätuolilla. Koulun ulko-oven luona minut tyrkättiin rappu alas ja lensin naamalleni betoniin. Ikävä tapaturma, joka vaikuttaa elämään yhä. Ja toki rahaa kuluu, sillä aikuisena vasta paljastui, että koululla ei ollut vakuutusta silloin. Ei mitenkään mukava yllätys. Terveisiä tyrkkääjälle!

Hymyilevä vamanen.
Nyt on hyvä hymyillä, kun on hammas kunnossa.
Harvoin tulee tähän aikaan vuodesta käytyä kaupungin keskustassa ajamassa.




Tämän vuoden joulu on pitkälti ulkoistettu meidän taloudessa. Tuettiin nimittäin paikallisia yrityksiä Pitopalvelu ja Maatilamatkailu Höökiä sekä herkkupuotia nimeltään Akselinpoika. Ollaan ennenkin heidän molempien ruokia syöty ja ovat todella laadukkaita. Aiemmin tehtiin itse ässä-pikkuleipiä, lähinnä viemään joulumieltä. Tällä viikolla puolestaan valmistettiin gluteenittomana riisipiirakoita sekä joulutorttuja. Piirakat valmistettiin alusta alkaen itse, mutta joulutortut valmiista taikinasta. Täytteeksi niihin tuli luumu- ja omena-kanelimarmeladia. Tuisku rypytti piirakat ja leipoi joulutortut.

Hyvin rasvattuja riisipiirakoita leivinpaperin päällä.
Tässä on näitä herkullisia gluteenittomia riisipiirakoita.
Aatonaattona söin vähän erilaisen amupala. Riisipiirakka Akselinpoika graavilohella, Kivikylän kinkkua sinapilla, Valio AURAjuustoa ja suklaata.

Hyvää joulua

Minulla on päällä joulupaita, jossa on poron kuva.


Hiljaa käy askeleet, keskellä korkeiden nietosten,
pienen pienet käpälät, lumen halki oikaisten.
Katsoo tähtiä kettuparka, ypöyksin tallustaa,
etsii joulun taikaa,
kunnes jostain jo laulu raikaa.

Hiljaa tonttu hyräilee, nuotion äärellä myhäilee.
Käy luokseen pieni kettu takkuturkki,
tontulla sylissä avoin piparipurkki.
Arasti käy kettu viereen,
lumihiutale sulaa nenänpieleen,

kun varoen,
hieman nuuhkaisten,
tonttua tervehtää.

On jouluyö ja tähtien tuike
vain on valonaan
tuon vanhan tontun
ja kettuystävän
joka kaiken sai lahjaks pyytämän.

Sai hieman maistaa joulun taikaa,
sai tuntea lämmön,
tähtien kirkkauden.
Sai maistaa makuja joulun,
sekä sydänystävän aikaa,
parhaan lahjan joulun siis,
pyyteettömän rakkauden!

Luminen parkkipaikka ikkunasta kuvattuna.
Perjantaina oli talvipäivänseisaus eli vuoden lyhyin päivän. Tästä eteenpäin valoisa aika päivästä lisääntyy.

Tällä viikolla siis päästiin joulun makuun ja ensi viikolla jatketaan. Toivottavasti sinun joulu on lähtenyt hyvin käyntiin!

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.