Saunan kiuas aiheutti tulipalon paloasemalla

Saunan kiuas aiheutti tulipalon paloasemalla. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan tulipalo havaittiin onneksi ajoissa.

Keikalta Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen paloasemalle palannut henkilökunta havaitsi ”palavan puun tuoksun”. Yksi palomiehistä havaitsi miesten pesuhuoneen ja saunan olevan täynnä savua, ja saunan puolella kiukaan kohdalla oli myös liekkejä. Automaattinen paloilmoitin hälytti hetkeä myöhemmin.

Tässä yhteydessä selvisi, että saunan aina valmis -kiukaan edessä ollut kaide oli syttynyt palamaan. Kiukaan tyyppikilvessä olevan asennusohjeen mukaan suojaetäisyys kiukaan sivulla on 2 cm, mutta kiukaan rungon yläpinnan tasalta ylöspäin suojaetäisyyden sivulle tulisi olla 20 cm. Sivusuuntainen etäisyys kiukaasta kaidepuuhun oli vain 4,5 cm.

– Kiukaan lasikannen etureuna on tasainen, ja kiukaan rungon yläreuna, jota vasten kansi painuu, on tasainen – siinä kohdassa ei ole mitään huullosta tai vastaavaa. Kannen ollessa kiinni lasin ja metallipinnan välistä pääsee jonkin verran lämpöä johtumaan suoraan sivulle eli juuri syttynyttä kaidetta kohden. Pienestä oli syttyminen kiinni – kiukaan kaide oli asennettu muutama sentti liian ylös, , kertoo pelastuslaitos Facebookissa..

Syntymiseen on saattanut vaikuttaa myös pakkaset, sillä kiukaan päällä olevasta raitisilmaventtiilistä on tullut pakkasilla saunaan viileämpää ilmaa kuin tavallisesti. Mahdollisesti tämä on antanut kiukaalle tietoa, että saunassa on viileää eli tarvitaan lisää tehoa. Kiukaan kivet olivat myös osittain murentuneet.

– Asennusohjeen mukaan kivien kuntoa pitäisi tarkastella ja murentuneita kiviä tulisi vaihtaa tarpeen mukaan. Murenevat kivet tiivistyvät ja estävät lämmön siirtymisen saunatilaan suunnitellusti. Tällöin itse kiukaan rakenteet kuumenevat enemmän, kuin olisi tarkoitus.

Pelastuslaitos myöntää että edellisestä tarkastuksesta ja kivien vaihdosta oli kulunut aikaa turhan kauan. Muidenkin saunapalojen tutkinnoissa on havaittu, että kiukaan kiviä ei ymmärretä vaihtaa riittävän usein.

Tarinan opetus: kiukaan kivien tarkistus ja vaihto asennusohjeen mukaan tai vähintään vuosittain. Samassa yhteydessä tulisi tarkistaa kiukaan sekä läheisten puuosien kunto.

interior of sauna
Photo by Max Rahubovskiy on Pexels.com

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.