Kansanedustaja Timo Vornanen osoitteli aseella ja ampui laukauksen maahan Helsingin keskustassa

Kansanedustaja Timo Vornanen osoitteli aseella ja ampui laukauksen maahan Helsingin keskustassa. Perussuomalaisten kansanedustajan ammuskelusta uutisoi useat eri mediat.

Helsingin poliisin rikostutkintayksikkö on tutkinut Helsingin keskustassa 26.4. osoitteessa Antinkatu 1 noin kello 04 tapahtunutta ampumistapausta.

Esitutkinnan mukaan tapahtumat olivat saaneet alkunsa ravintola Ihkussa, missä 54-vuotiaalle miehelle ja työpaikkaseurueen jäsenelle oli tullut suusanallista riitaa.

Arviolta vajaan puolen tunnin kuluttua eli klo 04 aikaan työpaikkaseurue ja 54-vuotias mies olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella. Kuulustelukertomukset ravintolan ulkopuolisista tapahtumista ovat ristiriitaisia. Tapahtumasta on valvontakameratallenne.




Todennäköisesti ravintolassa tapahtuneeseen riitatilanteeseen oli liittynyt hyvin pieni töniminen, mutta asia oli sovittu ravintolassa. Ravintolan ulkopuolella 54-vuotias mies oli yllättäen ottanut esiin hänellä mukana olleen luvallisen pienikaliiberisen aseen. Aseenkäyttötilanteen aikana piippu oli osoittanut kohti paikalla olleita henkilöitä. Tämän jälkeen mies oli ampunut maahan yhden laukauksen, jonka jälkeen paikalla olleet henkilöt poistuivat.

Poliisi ei voi vahvistaa, että kyseessä olisi kansanedustaja Timo Vornanen

Epäiltynä oleva 54-vuotias mies, jonka henkilöllisyyttä poliisi ei voi esitutkintalain perusteella vahvistaa, on tällä hetkellä pidätettynä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta. Rikosnimikkeet tulevat täsmentymään tutkinnan kuluessa. Henkilö tullaan vapauttamaan, kun tarvittavat esitutkintatoimenpiteet on saatu suoritettua.

Asiasta ei tällä hetkellä ole muuta tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.