11 vuotta naimisissa Tuiskun kanssa

11 vuotta naimisissa tuli täyteen Tuiskun kanssa kuluneen viikon perjantaina. Lisäksi viikkoon on kuulunut muun muassa hammaslääkärissä käynti.

Uusi viikko alkoi mukavasti aurinkoisessa säässä. Pidentyneet päivät ja aurinko piristävät mukavasti. Päivän positiivisin asia oli se, että sain lopulta puhelun hammaslääkäristä. Minulta lohkesi pala alahampaasta kaksi kuukautta sitten. Jos hampaaseen ei särje, niin Etelä-Savon hyvinvointialueella pääsee lohkeamajonoon. Sieltä sitten tarjotaan jonossa oleville peruutusaikoja.

Sininen taivas. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Näin komea sää oli heti viikon alkuun.
Vakava ilme minun kasvoilla.
Illalla katsoin Donald Trumpin virkaanastujaisia. Ilme on vakava, koska hän on niin arvaamaton.

Tiistai oli kiireinen päivä, kun ensin puoli yhden aikaan oli fysioterapia. Fysioterapiassa käsiteltiin jälleen yhden kerran jalkoja, jotka ovat päättäneet olla hyvin itsepäisiä. Se ei tosin ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta. Opiskelija puolestaan käsitteli niskaa ja hartioiden seutua. Tämän jälkeen piti syödä harvinaisen huonoa ruokaa ja sitten kiitää kohti hammaslääkäriä. Oli kyllä erittäin viileä sää lähteä ensimmäisen kerran ulos lähes kahteen kuukauteen.

Minä hyvinvointiaseman etuovella.
Päällä oli vaatetta älyttömän paljon, mutta siitä huolimatta tuli kylmä.

Keskiviikkona oli viikon jälkimmäinen fysioterapia. Joku päätyi taas kerran fysioterapeutin koekaniiniksi, kun hän oli käynyt kasvojen lihaskalvokäsittely koulutuksen. Kyllä on erikoisia jumeja ihmiskehossa. Keskiviikkona oli myös vuorossa kokkailua, kun paistettiin airfyerissa levitettynä possupihvejä. Lisäksi söin yhden tacon kasvistäytteellä. Tuiskulla tacossa oli puolestaan kasvisten lisäksi Hiillos makkaraa. Illalla oli perinteisesti jääkiekkoa katselussa. Tällä kertaa SaiPa kohtasi Vaasassa Sportin. SaiPa voitti ottelun maalein 4-3 huikean kolmannen erän ansiosta.

Yksi porsaanleike ja taco lautasella.
Oli oikein maistuvaa ruokaa!
Uutta lunta vuorimäntyjen päällä.
Lunta on tullut mukavasti lisää. Myös Saimaan jää on peittynyt lumeen. Kerrankin minä toivon lunta paljon lisää. Syynä on saimaannorpan pesintä. Nyt toivottavasti vapaaehtoiset pääsevät kolaamaan pesiä norpille!

Torstai päivä meni aika zombina eteenpäin, koska yö oli hieman hankala kipujen takia. Mutta se ei ole mitään uutta, valitettavasti. Keskiviikkona alkaneet lumisateet jatkuivat myös torstaina. Lunta satoi selvästi enemmän kuin edellisenä päivänä. Torstaina kuitenkin jaksoin leipoa mintun makuista juustokakkua. Oikeastaan oli aivan pakko, koska meillä on Tuiskun kanssa hääpäivä perjantaina. Aivan uskomatonta, että se on jo yhdestoista.

Lunta on taas maassa paljon. Puiden takana kulkee tie.
Lumi oli aamupäivällä peittänyt jään allensa.
Täytetty taco.
Taas kerran muistin, että miksi en syö porsaanleikkeitä yms. Vaikka ne olisivat miten valmistettuja, niin ne ovat liian sitkeitä minun heikolle purentavoimalle. No onneksi ne voi pilkkoa pieneksi ja syödä esimerkiksi tacon täytteenä.

11 vuotta naimisissa

Perjantaina meillä oli Tuiskun kanssa aihetta juhlaan, kun meillä oli jo 11. hääpäivä. Ei tehty oikeastaan mitään erikoisempaa kuin yleensäkään. Syötiin nepalilaisen ravintola Kripan ruokaa, Tuisku jättikatkarapuja ja minä lammasta. Herkuteltiin tietenkin myös juustokakulla, jossa makuna oli minttu. Illalla oli vuorossa tietenkin jääkiekkoa, kun SaiPa kohtasi kotonaan Oulun Kärpät. Ja voittoputki on nyt neljän ottelun mittainen, kun Kärpät kaatui maalein 6-3.

Kasturi lamb eli haudutettua lammasta kumina-korianteri- masala-kermakastikkeessa.
Suklaata ja karkkeja juustokakun päällä.
Juhlan kunniaksi leivottiin juustokakku.

Lauantai käynnistyi räntäsateessa ja plussa asteissa. Ei siis kovin talvinen sää, mutta tähän kannattaa tottua, koska ilmasto muuttuu. Pörssisähkö oli koko päivän lähes ilmaista, joten päätettiin pestä tyynyjä. Päivään kuului myös rallin MM-sarjaa Monte Carlosta.

Minä katsomassa tietokoneelta rallia.
Päälläni on Carolina Hurricanes t-paita. Mikko Rantanen siirtyi juuri tähän joukkueeseen.
Luminen piha. Puita pihassa.
Lauantaina oli tämmöinen maisema.

Sunnuntai käynnistyi katsomalla Monte Carlon rallia sängystä. Muutenkin päivään kuului rallia, jonka päätöspäivänä ajettiin kolme erikoiskoetta. Kisa ei ollut suomalaisten osalta mikään huippu menestys, mutta Toyotan Kalle Rovanperä ajoi varmasti maaliin ja nappasi 18 pistettä. Illan suunnitelmiin kuului puolestaan NHL jääkiekkoa, kun Mikko Rantasen myynyt Colorado Avalanche kohtasi New York Rangersin ja sitten vielä sen jälkeen amerikkalaista jalkapalloa.

Maa alkaa jo näkyä. Pihassa on isoja vesilammikoita.
Vesisateet ovat alkaneet sulattaa lumia ja tiet ovat täynnä sohjoa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa