Siirry sisältöön

Kärsitkö stressistä tai unettomuudesta? Tämä helppo konsti voi auttaa

Maijun ehdotuksesta tutustuin eräs ilta Netflixistä löytyvän "Seuraa tätä" -dokumenttisarjan Nettikuiskaajat -jakson myötä ASMR-ilmiöön (engl. Autonomous Sensory Meridian Response) eli autonomisiin, rauhoittavien aistielämyksiin.

Näitä ASMR-tuntemuksia kutsutaan myös aivo-orgasmeiksi, sillä ASMR videoiden katselu ja etenkin kuuntelu tuovat mukanaan hyvän mielen tunteen ja rauhoittavat kummallisella tavalla.

ASMR-tuntemuksia tulee ihmisille etenkin kuulon, näön ja tuntoaistin kautta rauhallisissa tilanteissa. Esimerkiksi lintujen laulu sekä metsän äänet voivat laukaista ASMR-reaktion. Kaikki ihmiset eivät valitettavasti kuitenkaan tunne tätä ilmiötä.



Monet kokevat ASMR-tuntemuksia, kun kuulevat jonkun puhuvan rauhallisesti. Kuiskinta voi aiheuttaa joillakin voimakkaamman reaktion. Hiljaiset ja hennot äänet voivat myös tuoda tämän ilmiön mukanaan. Myös esimerkiksi pintojen raapiminen tai kirjan kansien koputtaminen sormenpäillä saattavat aiheuttaa ASMR-reaktion.

YouTubesta löytyy todella paljon niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin videoita, joiden avulla voi saada aikaan ASMR-kokemuksia. Videoiden tuomat ASMR-kokemukset rauhoittavat mieltä, lievittävät stressiä ja auttavat unettomuudesta kärsiviä, sillä ne helpottavat nukahtamista. Kaikille löytyy varmasti mieleinen videoiden tekijä tai ainakin tyyli, riippuen siitä tykkääkö vain puheesta tai äänistä vai jopa molemmista.

Muutenkin kuin äänillä

ASMR -ilmiö voi löytyä muutenkin kuin äänien avulla. Joillekin ihmisille laukaiseva tekijä voi olla muun muassa hiuksilla leikkiminen, sivujen kääntely, henkilökohtainen huomio tai vaikkapa päänhierontalaite.

Itse innostuin kokeilemaan ASMR:n toimivuutta tuon katsomani dokumentin j̀älkeen. Olen todella yllättynyt näiden äänien toimivuudesta sekä niihin mukanaan tuomasta rauhoittavasta tunteesta. Yleensä blogia kirjoittaessa olen rauhaton, liikun paikasta toiseen ja hypin muilla selainikkunoilla. Nyt kirjoitin lähes koko jutun paikallaan ollessa ja rauhallisesti.

ASMR-ilmiön toimivuuden minuun huomasivat myös muut paikalla olleet ihmiset. Harvoin olen kuulemma niin pitkään hiljaa ja paikoillani. Ehkä pitäisi käydä kuuntelemaan ja katselemaan useammin näitä videoita.

Suomestakin löytyy todella suosittuja videoiden tekijöitä. Sita Salminen on tehnyt hyvin suosittuja ASMR-videoita YouTubeen. Esimerkiksi hänen suosituimpia videoita on katsottu yli 700 000 kertaa. Tuohon puolelle olen upottanut hänen suosituimman videonsa.

Tähän ilmiöön kannattaa teidän kaikkien blogini lukijoiden tutustua, sillä niiden vaikutus on uskomaton. Käy siis testaamassa näitä videoita ja kerro sitten mielipiteesi. Muistathan kuunnellessasi käyttää kuulokkeita niin saat huikean kuunteluelämyksen.

Mikrofoni