Henkilökohtaisen avustajan rekrytointi käynnissä - Pietar.in
Siirry sisältöön

Henkilökohtaisen avustajan rekrytointi käynnissä

Henkilökohtaisen avustajan työnantajuus vaatii välillä paljon aikaa sekä kärsivällisyyttä. Tällä kertaa julkaisemani juttu käsittelee avustajan rekrytointia, jota on saanut tehdä viime aikoina ihan liian paljon.

Työnantajan roolissa vastaan tietenkin myös uusien työntekijöiden palkkaamisesta. Tämän vuoden aikana on tullut haettua uutta avustajaa useaan otteeseen, kun monen vuosia töissä olleen avustajan elämäntilanne on muuttunut ja heidän paikkansa on pitänyt täyttää.

Välillä tilanne on näyttänyt sekä tuntunut täysin toivottomalta avustajan löytymisen suhteen. Pakko myöntää, että itkultakaan ei ole säästynyt.

Niin kuin aiemmin jutussa mainitsin uuden henkilökohtaisen avustajan rekrytointi vaatii välillä suuresti kärsivällisyyttä. Yksi vakituinen avustajan paikka on tälläkin hetkellä avoimena. Viime viikolla tilanne alkoi näyttää jo valoisammalta, kun luulin löytäneeni uuden avustajan.

Tällä kertaa kävi niin, että yhteistyö ei onnistunut ja ollaan taas samassa tilanteessa. Eli yhden avustajan vajaus on. Henkisesti tilanne on hyvin rasittava, kun joutuu aloittamaan rekrytoinnin uudestaan. Mutta ei auta kuin laittaa uutta matoa koukkuun sekä oltava kärsivällinen. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Vaikka työnhakijan haastattelu on ehtinyt tulla tutuksi reilun neljän vuoden aikana niin aina uuden ihmisen kohtaaminen jännittää. Pieni jännitys lienee kuitenkin hyväksi. Se ensi vaikutelma yleensä ratkaisee miten käy.

Henkilökohtaisen avustajan kanssa henkilökemiat pitää kohdata ja luottamus on oltava kohdallaan. Elämäni onnistuu nimittäin vain, jos yhteistyö on ongelmatonta. Ja jos ongelmia tulee puolin tai toisin niin täytyy uskaltaa ottaa rohkeasti asia esille.

Tällä hetkellä rekrytoinnissa on ongelmia täällä Savonlinnan seudulla, sillä työpaikkoja olisi paljonkin tarjolla, mutta hakijoita ei kauheasti ole. Yksi syy tähän on se, että poliittisten päätösten myötä paikkakunnalla on opiskelijoita vähemmän. Tämä puolestaan johtaa siihen, että etenkin kesätyöntekijöitä on tarjolla hyvin vähän.



Henkilökohtaisten avustajien löytyminen tuntuu tällä hetkellä olevan vaikeaa ympäri Suomea. En sitten tiedä tarkemmin mistä tämä johtuu, mutta tilanne on kuitenkin hieman huolestuttava. Palkasta kyse tuskin on, sillä esimerkiksi täällä suunnalla palkka on parempi kuin lähihoitajilla. Ehkä kyse voi olla työn arvostuksessa. Moni nimittäin kuvittelee, että avustajan työ ei ole mitään oikeaa työtä.

Etsinnässä henkilökohtainen avustaja

Lopuksi se ilmoitus siitä henkilökohtaisen avustajan paikasta. Eli tarjolla on vakituinen työpaikka reippaalle ja oma-aloitteiselle henkilökohtaiselle avustajalle Savonlinnassa. Tarvitset myös hyvää fyysistä kuntoa.

Olen sähköpyörätuolilla liikkuva 33-vuotias mies, tarvitsen avustajaa kaikissa päivittäisissä toimissa sisältäen kaikenlaista henkilökohtaisen hygienian hoidosta ruuanlaittoon

Töitä on tarjolla 30-40 tuntia viikossa. Töitä tehdään 12 tunnin vuoroissa eli kuukaudessa Sinulle jää reilusti aikaa tehdä muutakin kuin olla töissä. Vuoroja on viikossa maksimissaan 4 kappaletta.

Minä toimin työnantajanasi, palkan sijaismaksajana toimii Sosteri. Kuulun Heta-Liittoon, jolloin palkka on 12,11 €+lisät. Työhakemukset osoitteeseen pietari02@gmail.com. Otan yhteyttä haastatteluun kutsuttaviin.

Avustaja, tuletko töihin?

1 thought on “Henkilökohtaisen avustajan rekrytointi käynnissä

  1. Päivitysilmoitus: Mörkö, avustaja tilanteessa alkuun palaaminen sekä häiritsevä tupakointi - Näin viikko kului - Pietar.in

Vastaa

a