Koronarokotus saatu, remontit jatkuvat ja nuortuminen

Koronarokotus on saatu tämän viikon perjantaina, sillä kuulun lihassairauden vuoksi riskiryhmään yksi. Rokotteen saaminen on tietenkin todella iloinen asia. Tämän rohkaisevan rokotteen lisäksi viikon aikana ovat myös remontit saaneet jatkoa sekä kevään valmistelua..

Taloyhtiön yhteiset remontit saivat jatkoa tällä viikolla heti maanantaina, kun koko kerrostalon vedet katkaistiin aamulla heti kello yhdeksän. Yleensä tuohon aikaan käännetään kylkeä, mutta nyt oli herättävä hieman aiemmin. Kyseinen katko oli onneksi ohi ilmoitettua aiemmin eli yhden maissa, joten ei mitenkään erityisen suurta järjestelyä vaatinut.

Vesikatkolla ei ollut meidän elämään hirveästi vaikutusta, mutta tiistaina piti olla puolestaan lähes koko päivän kestävä sähkökatko. Sähkötyöt alkoivat jo heti seitsemän jälkeen ja tuotti hieman enemmän haastetta kuin vedettömyys. No onneksi kaikki meni senkin suhteen hyvin ja Elstec Oy sai tehtyä työt valmiiksi jo ennen yhtä. Tuossa ajassa kaikki pistorasiat ja valokatkaisimet uusittiin. Lisäksi tuli uusi peilikaappi, keittiön työvalot sekä verkkovirtaan kytketyt palovaroittimet.

Parin kuukauden kuluttua remontit lienevät ohi ja sitten alkaakin se ikävämpi osuus eli maksaminen. Toisaalta on mukavaa, kun vettä tulee varmasti tasaisemmin eikä tarvitse miettiä tuleeko hanasta kuumaa vai viileää vettä. Ehkä remontin jälkeen voi huoletta käyttää myös vedenkeitintä ja leivänpaahdinta samaan aikaan päällä. Asunnon arvoon tällä remontilla on tietenkin positiivinen vaikutus.

Keittiönkaappien alla on nyt kirkkaat työvalot.
Keittiön työvalot on todella kirkkaat.
Uusi peilikaappi.
Uusi peilikaappi on alempana kuin edellinen ja se on hyvä juttu.
Ensimmäisen huoneen värimaailma on tämmöinen.

Kevät on kohta täällä, joten on aika aloittaa kylvöhommat. Tilasin nimittäin esittelyssä hyvin mielenkiintoiselta vaikuttaneen Nelson Rootmaster minikasvihuoneen. Siitä löytyy viljelyä helpottava itsekastelutoiminto. Kun juuret kasvavat ulos kennojen ilmastointiaukoista niiden päät kuivuvat ja uusia juuria muodostuu ylemmäs. Ilmatypistyksen avulla kasvi luo vahvan ja hyvin kehittyneen juuriston. Rootmaster on vuoden 2014 puutarhatuote Ruotsissa.

Kasvihuoneen lisäksi ostin seuraavia siemeniä: Ananaskirsikka (Physalis peruviana), Munakoiso (Kaberi F1), chilipaprika (Chiluacle Negro) amppelitomaatti (Hundreds & Thousands), basilika (Ordinary) ja japanilaisia maustevihanneksia. Eiköhän näistä siemenistä taas jotain saa kasvatettua.

Kasvihuoneen kanssa kuvassa on siemeniä.

Koronarokotus perjantaina

Kuluvan viikon perjantai oli se kauan odotettu päivä, joka loi todella paljon toivoa parempaan huomiseen. Saatiin nimittäin Maijun kanssa se odotettu rokotus koronaa vastaan. Tämä on hieno uutinen, sillä ehkä tulee lähitulevaisuudessa päivä, jolloin tuota koronan kauheutta ei tarvitsisi vältellä. Ja moni varmasti haluaa tietää niistä sivuvaikutuksista. Tulihan niitä sen verran, että lauantaina oltiin molemmat aika pihalla. Oli kipuja, väsymystä sekä huonoa oloa. Yöllä iski myös yli 38-astetta kuumetta. Ne ovat kuitenkin merkki siitä, että rokote alkaa toimia.

Lopuksi esitän kaikille seuraavan toiveen: Hyvät ihmiset, menkää ottamaan rokote koronaa vastaan heti, kun se vain on kohdallanne mahdollista. Ja yritetään noudattaa yhdessä niitä annettuja ohjeita, että tauti ei alkaisi levitä täysin holtittomasti edelleenkään. Mitä paremmin ohjeita noudatamme niin sitä nopeammin tästä eroon päästään.

Koronarokotus on kohta edessä.
Koronarokotus on tässä vaiheessa aivan nurkan takana.
Koronarokotus ohjeet paperilla.
Koronarokotus saatu ja mukaan annettiin tämmöinen lappu.

Tilataan välillä henkilökohtaisten avustajien kanssa kimppatilauksia ja tällä viikolla saapui yhteinen Matsmart paketti. Tämä kyseinen verkkokauppa myy suurella alennuksella muun muassa muuten hävikiksi päätyvää ruokaa. Tarkemmin tuosta kyseisestä verkkokaupasta voi käydä lukemassa tämän linkin kautta.

Matsmartilta tilattua tavaraa.
Kaikenlaista kivaa tuli edullisesti tilattua.

Viikon päätteeksi tein muutoksen tyyliini ja nyt näytän aika erilaiselta kuin ennen. Ajoin nimittäin parran kokonaan pois, samalla ikääkin taisi lähteä viisitoista vuotta. En sitten tiedä, että sotkiko koronarokotus pään vai mikä. Viimeksi olen ollut ilman partaa seitsemän vuotta sitten.

Sotkiko koronarokotus pään?

Tähän viikkoon mahtui taas kaikenlaista mielenkiintoista kerrottavaa. Seuraavalla viikolla täytyy myös ulkoilla, sillä täytyy käydä ensin laboratoriossa ja sitten keskiviikkona on sydänpoliklinikalla kontrollikäynti.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.