Squishmallows pehmolelut ovat korona ajan söpöin hitti

Squishmallows pehmolelut ovat nousseet suureksi hitiksi koronan myötä. Eikä mikään ihme, sillä ne ovat erittäin söpöjä sekä pehmeän halittavia. Tämä juttu kertoo siitä, että mitä nämä Squishmallows pehmolelut oikein ovat.

Mitä Squishmallows pehmolelut ovat?

Squishmallows on nimitys pehmoleluille, jotka kehitti alunperin Kellytoys-niminen yritys vuonna 2017. Kyseessä on keräiltävä pehmolelusarja, johon kuuluu tällä hetkellä yli 500 erilaista pehmoa. Squishmallowsien taika on niiden muodossa, ne ovat pyöreitä ja todella pehmeitä. Niitä voi kasata päällekkäin, asetella söpöihin asetelmiin sohvalle tai sängylle, halia ja pitää vaikka matkakaverina niiden kätevän koon vuoksi. Squishmallowseja on monessa eri koossa, n. 9 cm kokoisesta aina 60 cm asti. Jokaisella hahmolla on myös oma nimi ja tarina, jotka löytyvät pehmossa kiinni olevasta lappusesta.

Sen lisäksi, että pehmot ovat ihanan söpöjä ja keräiltäviä, ne sopivat myös sisustuselementeiksi. Varsinkin korona-aikaan ihmiset kaipaavat jotain turvallista ja pehmeää rankkaan arkeen. Mikäs sen parempaa kuin kääriytyä viltin alle katselemaan lempiohjelmia ja kaapata halattavaksi Squishmallows. Varsinkin Youtubessa ja Tiktokissa on läjäpäin videoita, joissa ihmiset menevät kauppoihin tai internettiin ”metsästämään” näitä otuksia. Englanniksi ”squishmallows hunting”-hakufraaseilla löytyy tuntikausia katseltavaa.

Mistä niitä sitten saa?

Tällä hetkellä paras löytää näitä pehmoja on internet. Kuitenkin muun muassa Prisma, Ḱ-Citymarket ja suurimmat lelukaupat saattavat myös pitää varastoissaan jonkun verran näitä. Suosittelen myös tukemaan kotimaisia pienempiä lelukauppoja. Ulkomailta tilatessa Coolshop, Amazon ja Ebay ovat turvallisia vaihtoehtoja. Kotimaisista suosittelen Kärkkäisen, Lelukauppa Partasen ja esimerkiksi Keravan Muovi & Lelu-nimistä firmaa. Ulkomailla vaihtoehtoja on sitten enemmän, kun joskus pääsee turvallisesti matkustelemaan. Target, Walmart ja Walgreens pitävät pehmoja valikoimissaan.

Squishmallows pehmolelut ovat söpöjä.

Mikä niissä sitten viehättää?

Itselleni Squishmallowsit ovat varsin uusi tuttavuus, ja omistankin kirjoitushetkellä niitä vasta yhden. Minulla on 30 cm korkea ”Sharde”-niminen ketun ja yksisarvisen risteytys, eli Foxicorn. Rakastan tunnetusti kettuja ja kaikkea söpöä, joten siksi valitsin hänet. Sharde on pastellin liila ja aivan syötävän suloinen ja pehmeä. Minua viehättää näissä otuksissa tottakai keräilijäluonteena keräiltävyys. Mutta myös sisustuselementteinä nämä ovat mukavia ja helppoja siirrellä tai kasata eri asetelmiksi. Nämä eivät vie paljoa tilaa, koska ne ovat niin pehmeitä että litistyvät pieneenkin tilaan. Tykkään myös pitää näitä vierellä vaikka Disney-elokuvia tuijotellessa. Korona-aika luo myös yksinäisyyttä, ja koen että mikä tahansa mikä tuottaa iloa on näinä aikoina vain hyvästä.

Paljonko Squishmallows pehmolelut maksavat?

Pienimmät Squishmallowsit (avaimenperä-kokoiset) maksavat n. 6 euroa ja isoimmat pehmot n. 50 euroa.