Helmikuu 2022 toi mukanaan lunta, mitaleja ja epävarmuuden

Helmikuu 2022 on ohi ja kokeillaan sen kunniaksi, että miten kooste kuukaudesta iskisi teihin seuraajiin. Käykää siis lukemassa helmikuusta.

Totuus on se, että talvikuukausina ei kauheasti vietetä aikaa ulkona. Helmikuu ei tuonut mukanaan tämän suhteen uutta. Raitista ilmaa on kuukauden aikana tullut nautittua lähinnä ikkunan ja parvekkeen kautta. Tämä talvi on ollut pitkästä aikaa todella luminen, joten muutenkaan ei olosuhteet ulkoiluun olisi kovinkaan hyvät olleet.

Tuisku ulkoilemassa aurinkoisessa säässä.
Tuisku ulkoilemassa aurinkoisessa säässä.
Pyörävaraston oven edessä on paljon lunta.
Lunta on tullut aika paljon.
Aurinko paistaa sulaan Laitaatsalmeen.
Helmikuun lopussa nähtiin hyvin aurinkoisia päiviä.
Lumipenkat teiden varsilla helmikuu 2022.
Lumipenkat teiden varsilla ovat suuret.

Helmikuun aikana on pidetty myös kokouksia, joissa olen mukana ollut. Heti kuukauden alussa oli Savonlinnan vammaisneuvoston kokous, johon osallistuin tällä kertaa koronan pahentuneen tilanteen vuoksi etänä. Helmikuun aikana järjestettiin myös Hengityslaitepotilaat ry:n hallituksen kokous. Tämän tyyppinen vaikuttamistyö on minulle vielä hyvin uutta, joten vähän harjoittelua se vaatii.

Helmikuu 2022 täynnä herkkuja

Meillä on jo pitkään ollut innostus tehdä ruokaa airfryerissa, mutta tämä helmikuu 2022 muutti vähän tilannetta. Tässä kuussa on nimittäin valmistettu usea ruoka haudutuspadassa. Siellä on tullut tehtyä niin risottoa kuin myös lohilaatikkoa. Ei airfryeria ole kuitenkaan kuopattu, sillä tehdään ruokaa yhä viikoittain. Nämä kaksi laitetta laskevat sähkölaskua todella merkittävästi. Ja nykyisillä hinnoilla sähkössäkin säästäminen on pienituloisille todella tärkeää.

Helmikuussa on tullut myös herkuttelua ja sehän tässä elämässä on hyvin tärkeä juttu. Kokeiltiin tehdä muun muassa donitseja airfryerissa ja keksitaikinaa mikrossa. Nämä molemmat onnistuivat yllättävän hyvin. Donitsit saivat ihanan makean kinuskikuorrutteen ja keksitaikina syötiin niin sanotusti raakana.

Lohilaatikkoa syvällä lautasella.
Lohilaatikko valmistui haudutuspadassa.
Donitseja ihanan makealla kinuskikuorrutteella.
Donitseja ihanan makealla kinuskikuorrutteella.
Helmikuu 2022 toi myös roskaruoka.
Pekonia, porkkanoita sekä juustokastiketta. Eikö kuulosta terveellisellä?
Minä kokki hattu päässä.
Mitä tänään syötäisiin?

Sosterin vammaispalvelu järjesti yllätyksen meille henkilökohtaisten avustajien työnantajille. Aiemmin työnantajia auttaneen avustajakeskuksen toimintaa supistetaan huomattavasti. Oikeastaan apua ei enää saa. Onneksi ollaan aika omatoimisesti hoidettu asioita. Kovasti harmittaa niiden puolesta, jotka eivät enää pärjää työnantajina. Aikamoinen kiitos taas yhteiskunnan puolelta.

Kuva sosterin tiedotteesta.
Elämä on täynnä yllätyksiä.

Olympialaiset järjestettiin helmikuussa Kiinassa, joten urheilua tuli seurattua normaalia enemmän. Suomalaisten osalta kisat menivät oikein mukavasti. Etenkin Iivo Niskasen hiihdot ja jääkiekko maajoukkueiden esitykset nostivat hymyn huulille. Kohtuullisen hyvät olympialaiset olivat meidän osaltamme.

Kahvia ja kaurapuuroa juustolla.
Erään aamun mitalikahvit. Juusto on hyvä lisä kaurapuuron sekaan.

Olympialaisten menestyksen mukanaan tuoma positiivinen vaikutus ei kovin kauaa kestänyt. Tilanne maailmassa muuttui täysin, kun Venäjän diktaattori päätti vuosien empimisen jälkeen hyökätä Ukrainaan. Tilanne on todella hämmentävä ja laittaa meidät jokaisen mietteliääksi. Maailmaan mahtuu pahuutta aivan liikaa. Tämä tragedia on kuitenkin osoittanut, että monen jo kadonneeksi luultu hyvyys sekä yhteenkuuluvuus on tullut esille.

Helmikuu 2022 oli siis tällä kertaa tämmöinen. Miten sinun kuukausi on sujunut? Ja toivotaan parempaa maaliskuuta kaikille.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.