Uusia tuotteita keittiöön kevään kunniaksi
Ette ehkä ole huomanneet, että otan paljon ruokakuvia. Tämä ruokaan liittyvä osa on lähes yhtä mukava harrastus kuin kokkailu tai syöminen.
Ette ehkä ole huomanneet, että otan paljon ruokakuvia. Tämä ruokaan liittyvä osa on lähes yhtä mukava harrastus kuin kokkailu tai syöminen.
Fiksuruoka kokemuksia on kertynyt meidän taloudessa jo vuosien ajan. Fiksuruoka.fi -verkkokauppa perustettiin vuonna 2016 tarkoituksena myydä tuotteita 20–90 prosentin alennuksella. Toinen tarkoitus oli ruokahävikin vähent́äminen.
Nyt jo lähes loppuun kulunut viikko on ollut täynnä vaihtelevaa menoa. Murheellisten tai ennemminkin haikeiden juttujen lisäksi viikkon mahtui yksi todella positiivinen asia, kun sain...
Kulunut viikko on taas sisältänyt kaikenlaisia hyvin mielenkiintoisia asioita. Etenkin ruoka on ollut tällä viikolla suuressa roolissa. Viikkoon mahtui toki myös taistelua kyytikeskuksen kanssa. Tarkemmin...
On taas aika viikoittain ilmestyvän raportin, jossa käydään läpi menneen ajan tapahtumat. Viikkoon mahtui paljon kaikenlaisia asioita, kuten ompeluhommia sekä virheasentojen korjaamista.