Kevättä enteilevä aurinko, ystävänpäivä ja muut viikon jutut
Aika se ei hidasta kulkuaan ja nyt helmikuu on hurahtanut jo yli puolenvälin. Yksi viikko on taas ohi, joten on tullut aika kirjoittaa juttua menneestä...
Aika se ei hidasta kulkuaan ja nyt helmikuu on hurahtanut jo yli puolenvälin. Yksi viikko on taas ohi, joten on tullut aika kirjoittaa juttua menneestä...
Vuoden 2019 ensimmäinen viikko alkaa olla jo ohi eli on aika käydä läpi kuluneen talvisen viikon tapahtumat täällä blogissa.
Jouluviikko alkaa olla ohi, joten on aika kirjoittaa kuluvan vuoden viimeinen viikkoraportti. Viikkoon kuului muun muassa hyvää jouluruokaa sekä kyläilyä.
Joulu alkaa olla monen mielestä ohi vaikka oikeasti se alkoi vasta tänään. Tai joidenkin mielestä joulu on oikeasti juhannuksen tienoilla. Kaikesta huolimatta nyt kerron hieman...
Viikko on aivan lopuillaan, joten on aika kirjoittaa tänä vuonna perinteeksi palannut viikkoraportti. Joulu on jo ihan ovella ja kuluneeseen viikkoon on mahtunut jälleen jouluvalmisteluja...