Ruokaa Ruotsissa

Aiemmin julkaistu bloggaus taannoisesta Ruotsin reissustamme ei sisältänyt kirjoitusta suuresta rakkauden kohteestani ruoasta. Tässä ihan oma ruokabloggaus.



Ensimmäisenä päivänä Ruotsissa painoi väsymys ja pienen ulkoilun jälkeen päädyimme syömään hotellin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan Pizzeria Värtaniin. Kebab ja broileri oli ravintolassa ihan perustasoa, mutta Maijun syömä bolognese-pizza oli erinomainen. Sitä kannattaa käydä testaamassa, jos tuolla suunnalla liikkuu.

IMG_1098 IMG_1099

Lauantaina käytiin ensin syömässä Fältöversten Centrumissa sijaitsevassa viihtyisän oloisessa Klang Market -ravintolassa. Brunssilista oli aika suppea ja päädyin ottamaan lohimunakkaan. Se oli suuri virhe, sillä rautaisessa uuniastiassa valmistettu ruoka oli kuivaa ja lohta oli todella vähän. Maijun lohipizza puolestaan oli mautonta ja pohja raakaa.

IMG_1140 IMG_1139

Maijun synttäreiden kunniaksi kävimme kahvilla ja syömässä herkulliset leivokset Thelins -kahvilassa. Tuolta sai todella hyviä herkkuja, eikä hintakaan ollut mikään korkea.

IMG_1142

Illalla käytiin syömässä Scandic Ariadne -hotellin ravintolassa, jonka valikoima oli hyvin pieni. Maiju söi hampurilaisen ranskalaisilla, oli kuulemma hyvää. Syömäni 19,90 euroa maksanut buffet sisälsi muun muassa lohta, possua… Ei mikään ihmeellinen kokemus. Jälkiruoka omenapaistos ei ollut gluteeniton, joten sen tilalle tarjottiin upea jäätelöannos.

Hotellin aamiainen oli puolestaan ihan ok, pekonia, munakasta, nakkeja… Neljänä aamuna samanlainen aamiainen tosin alkoi jo tympiä.

IMG_1144

Sunnuntaina etsimme keskustasta paikkaa ruokailuun ja löysimme Kungsträdgården:in TGI Friday’s:in. Se oli kuitenkin täynnä silloin. Maanantaiksi varasimme pöydän ja pääsimme nauttimaan parhaat ruoat (ainakin minun ruokani oli sitä) koko reissussa, jos laivaa ei lasketa mukaan. Possun ribsit olivat tosi hyviä ja suuri annos upposi lähes kokonaan.

IMG_1167
Maijun friteeratut kanapalat.

IMG_1168

Maijun avustaja vietti myös syntymäpäiviä reissun aikana. Nautimme sen kunniaksi viidestään Espresso Housessa palan juustokakkua. Hyvää, mutta todella makeaa ja pari lusikallista riitti täytämään makeannälän helposti.

IMG_1163

Galleria-ostoskeskuksessa sijaitseva Café Coppola oli sunnuntaina päiväkahvin nauttimispaikka.

IMG_1148

Näin herkuteltiin Ruotsin reissulla.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa