Maanantai on hyvä päivä, jos vain niin haluat

Maanantai on monen mielestä viikon huonoin päivä. Silloin ei kuulemma saa oikein mitään aikaiseksi ja kaikki on niin surkeaa.



Maanantai kuitenkin aloittaa uuden viikon ja se tuo mukanaan aina uusia mahdollisuuksia toteuttaa sekä luoda uutta. Se on siis mahdollisuuksien päivä, jos vain asennoituu sitä kohtaan oikein. Juuri tänään maanantaina voit keksiä jotain aivan uutta.

Viikonlopun jälkeen töihin tai kouluun paluu voi toki tuntua ärsyttävältä. Asian voi kuitenkin kääntää ympäri ajattelemalla niin, että juuri tänään voin oppia uutta tai alkaa toteuttamaan haaveitansa. Jos tämä kuitenkin tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä ajatukselta niin kannattaa miettiä, että olenko oikeassa paikassa ja voisinko tehdä jotain aivan muuta.

Vaikka ei olisikaan töissä tai opiskelisi niin maanantaina on yleensä asioiden hoitamista. Itse esimerkiksi aloitin tämän päivän soittamalla päivystykseen, kun olen yhä flunssan jälkeen limainen. Sain sitten taas lääkekuurin.

Muuten päivä oli oikein aurinkoinen ja innostuin leipomaan suklaatorttua. Testasin eräitä vinkkejä, joilla pitäisi saada lisättyä liikennettä ja kävijämäärää blogissa. Kuvailtiin myös Maijun ihania hartsinukkeja parvekkeella.

Mitä mieltä sinä olet maanantaista sekä uuden viikon mukanaan tuomista mahdollisuuksista? Miten sinä vietit juuri tämän maanantain?

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa