Ulkoilua, smoothieta ja epäonnistunut risteily – ”ilmassa syksyn tuntua”

Kesän viimeisiä viikkoja viedään ja on aika julkaista kertomus kuluneesta ajasta. Viikkoon on mahtunut paljon erilaisia asioita, kuten ulkoilua, jalkapalloa sekä kaikenlaista muuta.




Pidemmän reissun jälkeen on aina pari päivää hieman pihalla, kun alkaa arkinen aherrus. Palasimme siis kotiin mökkeilemästä viime viikon lauantaina. Tuosta Huvilarannan esteettömästä mökki reissusta voit lukea enemmän täältä.

Eikä reissussa se unenlaatukaan ole kuin kotona, jossa meillä molemmilla on käytössä apuvälineeksi luokiteltavat ilmapatjat. Reissussa on mukava käydä ja olla normaalia arkea karussa, mutta kyllä kotiin on aina mukava palata.

Matsmart myy 20-90 prosentin alennuksella tuotteita, jotka muuten usein päätyisivät jätteeksi. Vuonna 2016 asiakkaamme pelastivat 708 tonnia ruokaa, mikä vastaa 650 auton tuottamia hiilidioksidipäästöjä vuodessa.

Ulkoilua paljon

Kuluneen viikon aikana on vietetty vuoden viimeisiä lämpimiä päiviä, joten ulkonakin on tietenkin tullut käytyä useaan otteeseen. Tosin säätiedot kertovat, että ensi viikolla olisi lähes 25-astetta lämmintä, mutta eiköhän nuo ehditä vielä perua.

Tällä viikolla on saatu auringosta nauttimisen lisäksi myös sadetta riittävästi ja todella kovasti. Kameran tallentamiin kuviin on päättänyt sateisiakin otoksia.

Lauantaina oli tarkoitus käydä siskon perheen kanssa Savonlinnan ympäri kiertävällä risteilyllä. Olin viimeksi vuosia sitten norpattomalla sisävesiristeilyllä. Aikataulut olivat kuitenkin muuttuneet ja risteily jäi välistä. Höyrylaivoille puolestaan ei pääse, kun Saimaan vedenpinta on todella alhaalla.

Ehkä ensi viikolla olisi aikataulu vähän sopivampi. Tuo reissu tuli lopulta vähän kalliiksi, kun kävin Citymarketissa ja mukaan tarttui JBL Charge 3 Bluetooth kaiutin. Yhdellä avustajalla oli mökillä mukana samanlainen ja sen äänentoisto oli oikein hyvä. Piti siis itsellekin ostaa.

Minulle iski Smoothie innostus mökillä ja olen. Nyt valmistui smoothie, jossa banaani, luumu, maapähkinävoita sekä soijamaitoa. Toiseen smoothieen puolestaan tuli soijamaidon lisäksi banaani, viinirypäleitä, tuoretta basilikaa ja hunajaa. Hyvää ja terveellistä välipalaa.

Sunnuntaina kävin katsomassa juniori jalkapalloa Savonlinnan Kesämaa Areenalla, kun siskonpoika pelasi siellä joukkueensa kanssa. Sieltä matka jatkui kohti pizzeria Caperoa, josta saa ehdottomasti kaupungin parhaat gluteenittomat pizzat. Ei voi kuin suositella.

Tämmöinen viikko oli tällä kertaa täällä suunnalla. Miten sinun viikkosi on tällä kertaa kulunut? Oletko päässyt nauttimaan hyvästä säästä?




Pietari

Vastaa