Mukava viikko: Duchenne päivä, hyvää ruokaa ja remppaa

Mukava viikko: Duchenne päivä, hyvää ruokaa  ja remppaa

Mukava viikko on tällä kertaa takana. Viikon aikana on muun muassa vietetty Duchenne päivää, valmistettu kebabia ja seurattu maalaria työssään.

Uutta maalia käytävän seiniin on saatu tällä viikolla, kun maalarimestari urakoi muutaman päivän. Kotimme alkaa olla hyvin värikäs, sillä värejä löytyy monenlaista. On keltaista, pinkkiä, vihreää sekä violettia. Nyt uusimpana värinä on tuo käytävän medusan punainen. Väri on hauska, sillä tietyssä valaistuksessa se näyttää täysin oranssilla. Enää keittiö on väreiltään sama kuin se oli asuntoa ostaessa. Myöhemmin saa nähdä, että mitä ihmettä sinne keksimme.

Nyt on komeat värit käytävässä.

Keskiviikkona kävin hyödyntämässä tämän yhteiskunnan tarjoamia, ainakin vielä ilmaisia apuvälinepalveluita. Sain pari viikkoa sitten neurologilta lähetteen uusiin jalkojen tukilastoihin, joita käytän öisin. Edelliset lastat olivat jo aikansa eläneet ja vääntivät jalkoja huonompaan asentoon kuin ne nykyään ovat. Vanhoilla kuulemma saa heittää vesilintua, kun uudet saapuvat. Sosterin apuvälinepalvelut tuntuvat toimivan paremmin kuin monella muulla paikkakunnalla, hyvä niin.

Tiistaina 7. syyskuuta on maailmanlaajuinen Duchennen lihasdystrofian tietoisuuspäivä. Tätä päivää vietettiin siis tällä viikolla. Tänä vuonna päivän teemana on Aikuiselämä & Duchenne. Syötiin päivän kunniaksi pizzaa ja julkaisin kuvan lapsuudesta. Kuvaa ottaessa tuskin uskottiin siihen, että: ”mä elän vieläkin, en suostu kuolemaaaaaaaaan”. Tuohon aikaan nimittäin uskottiin siihen, että korkeintaan 30-vuotta voi elää Duchennen kanssa.

Kuva minusta lapsena.

Kovasti odotettu jääkiekon Liiga käynnistyi kuluneen viikon aikana. Niin kuin varmaan moni jo tietää niin minun suosikki on SaiPa. Usean kärsimysten (Tero Lehterän) vuoden jälkeen on uuden SaiPan vuoro nousta esiin. Toivottavasti suhteellisen hyvin tuloksin. Kauden alkamisen kunniaksi pukeuduin perjantaina pelipaitaan, jonka selässä on nimeni ja numerona syntymävuoteni 85. Olen saanut tämän kyseisen paidan joululahjaksi Tuiskulta.

Mukava viikko, hyvä ruoka

Ilmat ovat viilentyneet ja innostus pyöriä keittiössä on sen myötä palannut takaisin. Viikon aikana on tullut kokeiltua valmistaa aivan uudenlaista ruokaa. Lauantaina valmistin nimittäin corn dogeja eli maissilla päällystettyä makkaraa. Ruoka valmistettiin yllättäen airfryerissa. Lisäksi lauantaina valmistettiin pitkästä aikaa kebabia. Mukava viikko innosti valmistamaan myös muun muassa makkara-papukastiketta.

Ihanan maukkaita koiria.
No nyt on kebabia.
Makkara-papukastike maistuu hyvin syksyllä.

Savonlinnaan on uuden paloaseman lisäksi rakenteilla uusi terveysasema. Tämä rakennetaan myös tälle puolelle kaupunkia, keskussairaalan yhteyteen. Sairaalalla käydessä tuli otettua kuva tästäkin työmaasta. Terveysaseman olisi tarkoitus olla valmis tulevana keväänä ja paloaseman vuoden päästä syksyllä.

Työt ovat kovasti käynnissä.

Tässä tämän kertaisen viikon kuulumiset täältä suunnalta. Toivottavasti tämä positiivinen meno jatkuu myös ensi viikon aikana. Oikein mukavaa tulevaa viikkoa jokaiselle blogin seuraajalle.

Sunnuntaina satoi vettä.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.