Rauhallinen viikko: ”Lihastautipäivä, leivontaa, työmaa”

Rauhallinen viikko on tehnyt hyvää vamasille. Tällä viikolla on vietetty Lihastautipäivää, leivottu kaikenlaista sekä seurattu kiireistä työmaata.

Tämä meidän Sortteerinlahden asuinalue tuntuu olevan nykyään yhtä remontointia ja rakentamista. Kevään aikana saatiin oman taloyhtiön isot remontit tehtyä, joten onneksi ne pitäisi olla pitkäksi aikaa ohi. Asuinalue on 70-luvulta, kuten myös lähes kaikki alueen kerrostalot. Isoja remontteja on siis viime vuosina ollut paljonkin kaikissa näissä taloyhtiössä.

Tällä meidän asuinalueella uusitaan parhaillaan vesijohtojen runkolinjat ja se tiesi vesikatkoa keskiviikkona. Onneksi katkos oli reilusti suunniteltua lyhempi. Meidän talon viereen kaivettiin todella iso kuoppa. Noita putkia katsoessa on todettava, että on ehkä korkea aika uusia nuo putket. Lisäksi tien toisella puolella on jatkunut uuden paloaseman tontin maanrakennustyöt.

Kuopan reunalla kuvaa ottamassa.
Enhän vain putoa kuoppaan?
Uuden paloaseman tontilla on vilskettä.
Vielä on töitä jäljellä.

Torstaina 2. syyskuuta vietettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallista Lihastautipäivää. Lihastautipäivä korvaa aiempina vuosina viikolla 35 vietetyn Lihastautiviikon. Tiesitkö sinä muuten, että Suomessa lihassairaus on minun ja Tuiskun lisäksi noin 19 998 henkilöllä. Meitä on siis aika monta kappaletta. Lihastaudit ovat harvinaisia sairauksia, eli niitä sairastaa harvempi kuin 1:2 000. Osa on erittäin harvinaisia tauteja, joita sairastaa harvempi kuin 1:50 000.

Tuiskun kanssa ollaan molemmat tämän viikon aikana innostuttu leipomaan. Alkuviikosta Tuisku leipoi gluteenittomia vilhelmiina-keksejä, joista tuli todella maukkaita. Perjantaina puolestaan leivottiin pinaatti-tonnikalapiirakkaa. Tämä piirakka oli gluteeniton, laktoositon sekä kananmunaton. Tuli kyllä hyvää, vaikka en ole kovinkaan usein kananmunatonta leivontaa harrastanut.

Pinaatti.tonnikalapiirakkaa kulhossa.
Piirasta pala, jos toinenkin.
Rauhallinen viikko innosti Tuiskun leipomaan keksejä.
Herkullisen makeita keksejä.

Rauhallinen viikko toi syksyn

Syksy tekee valitettavasti kovasti tuloaan ja sen huomaa niin viileästä säästä kuin puiden värikkäistä lehdistä. Etenkin viereisen taloyhtiön pihassa olevat vaahterat ovat saaneet upean väriset lehdet. Tällä viikolla on myös ollut etenkin loppuviikosta viileää ja hyvin tuulista säätä, joten ulkoilukin on jäänyt vähemmälle.

Rauhallinen viikko sisälsi luontokuvausta.
Syksyisiä värejä puissa.
Rauhallinen viikko päättyi sunnuntain ulkoiluun.
Ulkona oli sunnuntaina viileä tuuli.

Tänä vuonna ei ole ulkomaille päästy ja, kun kesä on jo mennyt niin tuskin enää tuleekaan lähdettyä. Tästä huolimatta pääsin kuluneen viikon aikana miettimään Tallinnan matkailua. ParastaTallinnassa.com halusi minulta kommentteja esteettömästä Tallinnasta kertovaan juttuunsa. Tämä juttu löytyy heidän sivuiltaan.

Tämmöinen rauhallinen viikko oli siis meidän suunnalla tällä kertaa. Tulevalla viikolla saadaan varmaan käytävän seiniin uutta maalia. Hyvää tulevaa viikkoa kaikille seuraajille.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.