Yhteiseloa kahdeksan vuotta Tuiskun kanssa tuli täyteen tämän viikon aikana. Äidin kuolemasta tuli puolestaan sunnuntaina kuluneeksi jo kymmenen vuotta.
Jos ette ole sattuneet katsomaan kalenteria tai ikkunasta ulos vähään aikaan niin tiedoksi, että joulu lähestyy todella kovaa vauhtia. Tällä viikolla meillä aloitettiin jo ensimmäiset jouluvalmistelut, sillä tehtiin piparkakkuja. Tänä vuonna taikina onnistui aiempaa paremmin. Muina vuosina tuo gluteeniton taikina on sulanut huoneenlämmössä hetkessä aivan löysäksi. Nyt ehti leipomaan pipareita ihan rauhassa.
Ollaan otettu esille muutama joulukoriste sekä laitettu joulukalenterit jo seinälle. Tuiskulla on Harry Potter joulukalenteri ja minulla on Kinder joulukalenteri. Kolmanteen joulukalenteriin on tarkoitus laittaa Tuiskulle mukavia yllätyksiä. Ostettiin tämä hieno joulukalenteri muutama vuosi sitten Lidlistä. Nuo pussukat ovat aika pieniä, joten aion osaan laittaa vihjeitä, että mistä sisältö löytyy.
Sähköpyörätuoliin vaihdettiin torstaina uudet renkaat, koska entiset olivat lähes sileät ja talven lähestyessä ne olisivat olleet ulkona ajaessa liian vaaralliset. Myös leukaohjaus laitettiin samalla vaihtoon, koska se yritti ajella tuolia itsestään. Tai ehkä joku yritti kaapata sähköpyörätuolini. Muutama tunti tuli istuttua äskettäin käyttöön saadussa ”uudessa” varatuolissa. Kiitos nopeasta toiminnasta sosterin sähkö- ja lääkintälaitehuolto, joka toimii kiitettävän hyvin.
Tässä paljon parjatussa maassa on monta hyvääkin asiaa, vaikka huonot asiat vie yleensä huomion niin ihmisten puheissa kuin mediassa. Miettikää nyt oikeasti, että tässä maassa esimerkiksi vammainen henkilö saa yhteiskunnan kustantamana käyttöönsä lähes pienen auton arvoisen sähköpyörätuolin. Ei taida kovinkaan monessa muussa maassa toimia näin. Toki negatiiviset ihmiset ajattelevat, että ei tämä ilo pitkään jatku. Voihan se niin olla tai sitten ei. Turha on kuitenkin murehtia ennakkoon.
Yhteiseloa sekä muistoja
Viikonloppu oli täynnä suuria tunteita laidasta toiseen. Aloitetaan ensin lauantaista, jolloin meillä Tuiskun kanssa oli syytä juhlaan. Lauantaina tuli nimittäin täyteen kahdeksan vuotta siitä, kun muutettiin asumaan saman katon alle. Näihin vuosiin mahtuu paljon hyviä, mutta myös huonoja hetkiä. Parisuhde ei jokaisena hetkenä ole ruusuilla tanssimista, mutta kun osaa pyytää ja antaa anteeksi niin sillä mennään jo pitkällä. Elämä on kuitenkin jokaisena päivänä ihanaa, kun sen saa jakaa rakkaan ihmisen kanssa. Meidän tarinan löydät täältä.
Sunnuntaina puolestaan tuli kuluneeksi kymmenen vuotta suuresta menetyksestä, eli äidin kuolemasta. Tuo hetki muutti elämäni suunnan täysin, kun piti oikeasti ottaa vastuu itsestään. Aiemmin olin tyytynyt siihen ajatukseen, että kuolen Duchenneen paljon ennenkuin aika jättää äidistä. Ei kovinkaan usein elämässä asiat mene niin kuin luullaan. Kirjoitin jutun äidistä ja hänen menetyksestä. Tämä kirjoitus on luettavissa täältä.
Viikon päätteeksi oli mielessä paljon myös muitakin muistoja ja ehkä vähän myös haikeutta. Sunnuntaina vietettiin nimittäin isänpäivää. Oma isä poistui keskuudestamme reilu pari vuotta sitten. Eikä hänen viimeisinä vuosina oltu oikeastaan ollenkaan tekemisissä. Ei myöskään voi kiistää, että en olisi vähän haikea, kun ei omia lapsia ole.
Kiitos kaikille tällä viikolla mukana olleille niin livenä kuin somessa. Ja hyvää uutta viikkoa kaikille!