Moottoripyöräpoliisi yritettiin murhata

Laukaan Vehniällä 4-tiellä sunnuntaina 23.6.2013 noin klo 20.30 poliisi sai hätäkeskuksen kautta tulleen ilmoituksen perusteella havainnon anastetusta henkilöautosta. Kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä vaan pakeni huomattavaa ylinopeutta.

Takaa-ajo eteni Äänekoskelle, missä henkilöautoa yritettiin pysäyttää piikkimatolla. Henkilöauto pysähtyi tämän jälkeen, missä tilanteessa sen taakse saapui moottoripyöräpoliisi.

Henkilöauton kuljettaja yritti peruuttaa takana olleen moottoripyöräpoliisin päälle, joka onnistui väistämään ajamalla ohi henkilöauton eteen. Tällöin kuljettaja oli yrittänyt ajaa uudestan moottoripyöräpoliisin päälle. Moottoripyöräpoliisi onnistui ottamaan etäisyyttä, minkä jälkeen henkilöauto tavattiin tyhjänä.

Poliisi otti kiinni henkilöauton läheisyydestä kaksi henkilöä. Ajoneuvon kuljettajaksi epäillään paikkakuntalaista vuonna -81 syntynyttä mieshenkilöä. Asiaa tutkitaan murhan yrityksenä, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tilanteesta aiheutuneissa vaaratilanteissa ei ketään loukkaantunut.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Moottoripyöräpoliisi yritettiin murhata

  1. Petri sanoo:

    Ajokieltoahan tuo kaheli saa ja ehkä sakkojakin, ehkä vähän linnaakin, mutta ei sellaista rangaistusta, josta todella ottaisi opikseen.

Vastaa