Pannupizza, virpojia ja halpaa sähköä

Pannupizza oli herkuttelun kohteena tämän viikon aikana. Tästä jutusta löytyy myös pizzan resepti. Lisäksi viikon lopuksi kävi virpojia.

Viime viikon lopulla tuli tietenkin se pakollinen takatalvi ja tämän viikon alkuun oli vielä kunnon yöpakkaset. Maanantaina ja tiistaina aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta lumi ei lähtenyt sulamaan. Torstaista alkaen saatiin sitten nauttia ihanasta räntä- ja vesisateesta. Tällä kertaa kutsun näitä kahta ihanaksi, kun niiden myötä lumi muuttui sohjoksi ja lopulta katosi kulkuväyliltä. Näin jälkiviisaana voisi todeta, että olisi kannattanut käydä ulkona viikon alkupuolella. Tämän viikon ulkoilut jäivät nimittäin kokonaan välistä.

Sohjoinen tie.
Tämä sohjo on onneksi jo historiaa.
Aurinko yritti hetken paistaa lauantaina.

Keskiviikkona valmistettiin ruoaksi tonnikala-kinkkupannupizzaa. Näiden kahden edellämainitun täytteen lisäksi pizzaan tuli täytteeksi persikkaa ja sipulia. Pohjaan puolestaan tuli kastikkeeksi ketsuppia ja makeaa chilikastiketta. Tämä on aivan paras yhdistelmä pizzakastikkeeksi. Tässä helpon ja suhteellisen nopean pizzan resepti. YouTubesta bongatun reseptin mukaan pizza valmistuu viidessä minuutissa, mutta kyllä siinä menee vähän pidempään.

Mitä aineksia tarvitset pizzaan?

  • 2,5 dl vehnäjauhoja, myös gluteeniton jauhoseos käy
  • 125 g ranskankermaa tai kreikkalaista jogurttia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • täytteitä mielesi mukaan

Näin pannupizza valmistetaan:

  1. Sekoita ainekset keskenään
  2. Kauli tai taputtele taikina paistinpannun kokoiseksi pizzapohjaksi
  3. Paista pohjaa kuumalla öljytyllä pannulla pari minuuttia
  4. Käännä pohja, kun alempi puoli on ruskea
  5. Levitä täytteet käännetyn pohjan päälle
  6. Paista pannulla kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut
Puoliksi syöty pizza lautasella.
Pizza oli niin hyvää, että unohtui ottaa kuva ennen herkuttelua.

Edellämainitusta pizzasta jäi yli kinkkusuikaleita, joten niille piti keksiä jotain käyttöä. Kaikki syömäkelpoinen pyritään nimittäin käyttämään tässä taloudessa. No joulusta oli puolestaan jäänyt yksi paketti valmista gluteenitonta torttutaikinaa. Tästä yhdistelmästä sai tietenkin aikaan todella hyviä pasteijoita. Kinkun lisäksi täytteeseen tuli juustoa ja sinappia.

Pasteijat lautasella.
Kuvassa näkyvät pasteijat olivat niin hyviä, että katosivat aika nopeasti.

Viikon päätteeksi oli palmusunnuntai ja meillä kävi perinteiseen tapaan virpojia. Nämä virpojat olivat hyvinkin tuttuja eli siskon kolme nuorinta lasta. Ei ainakaan täällä suunnalla tunnu nykyään käyvän tuntemattomien ihmisten ovilla virpojia. Toisaalta ei ole mikään ihme, kun maailman meno on mennyt niin hulluksi. Toista se oli silloin ennen vanhaan, kun itse olin lapsi. Mielestäni ennen ei kuitenkaan ollut kaikki asiat paremmin.

Virpojat, Tuisku ja minä.
Virpojat kävivät palmusunnuntaina.
Gluteeniton leipä pellillä.
Gluteeniton leipä oli loppu pakastimesta, joten leivottiin leipää.
Gluteeniton keksi oli oikein hyvä ja terveellinen. 😁

Niin kuin aiemmat kuvat osoittavat, tällä viikolla on täällä suunnalla innostuttu etenkin leipomaan. Nykyään tulee aika harvoin tehtyä mitään sähköuunissa, koska sen ovat korvanneet Airfryer ja haudutuspata. Tällä viikolla kuitenkin pörssisähkö on ollut välillä niin halpaa, että on tullut tehtyä kaikenlaista sähköä vievää oikein urakalla.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa