Erikoinen parveketurma vaati ihmishengen

Kuopiossa Saarijärventiellä tapahtui perjantaina 16.8.2013 noin kello 18.40 onnettomuus, jossa kaksi mieshenkilöä loukkaantui vakavasti.

Nelännessä kerroksessa mies oli istunut parvekkeen kaiteella ja horjahtanut, jolloin parvekkeella ollut toinen henkilö sai otteen miehestä. Kolmannessa kerroksessa omalla parvekkeellaan ollut toinen mies oli kuullut avunhuudot ja tuli parvekkeelle. Mies oli varoitellut yläkerran miestä ja samalla kurkottautunut parvekkeen ulkopuolelle.

Mies roikkui parvekkeen ulkopuolella jonkin aikaa kunnes kiinnipitelijän ote lipesi ja mies putosi maahan. Samanaikaisesti ylempänä ollut mieshenkilö putosi osuen alapuolella kurkottautuneena olleeseen mieshenkilöön, jonka seurauksena molemmat putosivat maahan.

35- ja 21-vuotiaat miehet olivat loukkaantuneet vakavasti ja heidät on kuljetettu KYSS:iin. Ylemmältä parvekkeelta pudonnut mieshenkilö menehtyi myöhemmin sairaalassa. Toisen tila on kriittinen.

Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi epäiltävissä rikosta. Menehtyneen osalta asiassa suoritetaan kuolemansyyn tutkinta.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa