Ikävä kiertoviesti pelottaa lapsia

Keskisuomalainen uutisoi, että alakoululaisten älypuhelimissa leviää ikävä kiertoviesti. Viestit ovat aiheuttaneet levottomuutta, painajaisia ja pelkotiloja.

Hei, nimeni on Emma. Olin kolme kun kuolin. Oma äitini ja isäni olivat pettyneitä, kun he luulivat että olin liian ”erilainen”. He hakkasivat ja potkivat minua, ruokkivat vain sen verran, että pysyisin hengissä ja viiltelivät minua veitsillä. Tuskani päätyi lopulta kuolemaan. Siitä lähtien olen murhannut kaikki, jotka eivät lähetä tätä ainakin 15 henkilölle.

Jyskän koulun luokanopettaja Maija Eskelisen mukaan lapset eivät osaa suhteuttaa sitä, mistä on kysymys. Monet lapsista ymmärtävät, ettei viesti ole totta, mutta he ovat silti jääneet mietiskelemään sitä.

Vanhempien kannattaa keskustella asiasta lastensa kanssa. Lisäksi on syytä pitää silmällä, mitä lasten älypuhelimissa liikkuu. Kiusaaminen ja muut lieveilmiöt ovat siirtyneet osittain puhelimiin, jatkaa Eskelinen.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa