Poliisi: Ulkomaalaisilla murtovarkailla oma röyhkeä kikka

Varkaille tarjoutuu tilaisuuksia vierailla tyhjiksi jääneissä kodeissa kesäisin. Poliisi muistuttaa, että yksinkertaisin keino asuntomurron ennalta estämiseen on asunnon pitäminen asutun näköisenä myös lomien aikana.

Naapuria voi pyytää tyhjentämään postilaatikon ja leikkaamaan ruohikon. Lomasuunnitelmia ei kannata hehkuttaa sosiaalisessa mediassa. Lisäksi hälytinjärjestelmät ja niistä näkyvästi ilmoittaminen saavat varkaan usein vaihtamaan kohdetta.

Asuntojen ovet ja ikkunat tulisi pitää lukittuina aina, kun se on mahdollista. Etuovi on syytä pitää lukossa myös silloin, kun talonväki on takapihalla. Asuntomurtoja voidaan yrittää ehkäistä parantamalla asunnon ulko-ovia ja niiden lukitusta esimerkiksi varmuuslukolla. On kuitenkin muistettava, että varas voi tulla asuntoon myös ikkunan rikkomalla ja tällöin vahvastakaan ovesta ei ole hyötyä, poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisin tietoon tuli kesäkuussa 2014 noin 250 asuntomurtoa, joista noin 160 tehtiin omakotitaloihin. Kerrostaloasuntoihin murtauduttiin kesäkuun aikana noin 50 kertaa ja rivi- tai paritaloasuntoihin noin 20 kertaa.

Erilaiset ovien ja ikkunoiden vääntötekniikat yhdessä ikkunan rikkomisen kanssa ovat edelleen suosittuja tekotapoja. Poliisilla ei ole viitteitä siitä, että jokin uusi murtotapa olisi vahvasti nousemassa perinteisten tekotapojen rinnalle.

Sen sijaan nopeat ja röyhkeät käynnit lukitsemattomissa asunnoissa isäntäväen ollessa toisaalla pihapiirissä ovat lähinnä ulkomaalaisten tekijöiden myötä lisääntyneet viime vuosina, Reen toteaa.

hultafors sorkkarauta 109 Poliisi: Ulkomaalaisilla murtovarkailla oma röyhkeä kikka

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>