Vuosi 2016 meni näissä merkeissä

Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan ja perinteisesti on aika palata menneeseen vuoteen tämän bloggauksen myötä.



9

Tänä vuonna tuli matkusteltua etenkin Tallinnassa ja Tukholmassa, molemmissa käytiin kaksi kertaa. Tallinnassa olimme helmikuussa yhdessä ensimmäistä kertaa. Tässä linkkejä matkailuun liittyviin juttuihin.

Helmikuun hetket – Kohokohtana Tallinna
Risteillen Ruotsiin remontoidulla M/S Gabriellalla
Reissu rakkaassa Ruotsissa
Ruokaa Ruotsissa
Puisto, museo, shoppailua… – Reissu Tallinnaan meni näin
Hyvää ruokaa ja jännittäviä hetkiä Tukholmassa

Vuoteen liittyi toki paljon muutakin kuin matkailu. Uusi asuinympäristö innosti liikkumaan enemmän ja toteutin yhden pitkäaikaisen unelmani eli otin ensimmäisen tatuoinnin.

Myöskään useaa konserttia ja keikkaa ei tietenkään pidä unohtaa. Nähtiin Cheek Alpha Omega kiertueella, Juha Tapion ”Sinun vuorosi loistaa” -kiertueen päätös Hartwall Areenalla, sekä muun muassa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani ja Sanni.

Loppuvuodesta nähtiin iloinen perhejuhla, kun siskonpoika sai nimekseen Heikki. Kaiken kaikkiaan kulunut vuosi tarjosi paljon ja tästä on hyvä lähteä kohti vuotta 2017. Alla kaksi kuvaa joka kuukaudelta.

Tammikuu:

Cheekin keikalla
Cheekin keikalla
kummilasten synttäreillä.
kummilasten synttäreillä.

Helmikuu:

Matkalla Tallinnaan.
Matkalla Tallinnaan.
Disney on ice.
Disney on ice.

Maaliskuu:

SaiPan maskotti Wiltsu.
SaiPan maskotti Wiltsu.
Pääsiäinen sukulaisten kanssa.
Pääsiäinen sukulaisten kanssa.

Huhtikuu:

Kirsikkapuut kukkivat Tukholmassa.
Kirsikkapuut kukkivat Tukholmassa.
Kotona suli vasta jäät.
Kotona suli vasta jäät.

Toukokuu:

Quha Zono -hiiren opettelua.
Quha Zono -hiiren opettelua.
Kasvatettiin yrttejä.
Kasvatettiin yrttejä.

Kesäkuu:

Kerran kesässä shortsit jalassa.
Kerran kesässä shortsit jalassa.
Prinsessa ja palomiehet.
Prinsessa ja palomiehet.

Heinäkuu:

Metsästettiin Pokemoneja.
Metsästettiin Pokemoneja.
Tallinnassa käytiin.
Tallinnassa käytiin.

Elokuu:

Uusi tatuointi.
Uusi tatuointi.
Synttärit.
Synttärit.

Syyskuu:

Naapuriin sapui siltatyömaa.
Naapuriin sapui siltatyömaa.
Syksy saapui.
Syksy saapui.

Lokakuu:

Lumi saapui lokakuussa
Lumi saapui lokakuussa
Jyrkkä rinne kunkun luokse?
Jyrkkä rinne kunkun luokse?

Marraskuu:

Heikin ristiäiset.
Heikin ristiäiset.
JVG:n  keikalla.
JVG:n keikalla.

Joulukuu:

Pikkuinen jouluvieras.
Pikkuinen jouluvieras.
Juha Tapion konsertissa.
Juha Tapion konsertissa.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! 🙂

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa