Puoli miljoonaa televisiota pimenee kohta

Vuonna 2020 maaliskuussa Suomen televisiokanavilla siirrytään teräväpiirtolähetyksiin, jonka myötä noin puolessa miljoonassa suomalaistaloudessa televisio pimenee.



Maaliskuussa 2020 antennitaloudessa on oltava joko televisio tai digiboksi, jossa on DVB-T2 -viritin tai joka on Antenna Ready HD -testattu.

Marraskuisen selvityksen mukaan noin puolella kotitalouksista, jotka katsovat televisiota vain antenniverkossa, puuttuu tällainen T2-viritin, sanoo YLElle projektikoordinaattori Tiina Aaltonen Viestintävirastosta.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kehottaa ihmisiä olemaan tarkkana alennusmyynneissä, sillä kaupoissa on edelleen myynnissä televisioita, joiden tekniikka vanhenee kahdessa vuodessa.

Myyjällä on velvollisuus kertoa asiakkaalle asiasta. Kuluttaja voi vaatia jälkikäteen hyvitystä kauppiaalta, jos hän on hankkinut jouluna 2017 vanhaa tekniikkaa olevan television.

Kategoria(t): Viihde Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa