Tilaa ilmainen Pietar.in -uutiskirje. Saat suosituimmat bloggaukset ja extra juttuja suoraan sähköpostiisi.
Olette varmaan jo huomanneetkin, että olen tänään hieman päivittänyt blogini ulkoasua. Oikealta reunalta puuttuu vielä twitter lisäosa, mutta lisään sen kunhan löydän sopivan. Saa kommentoida.
Nykyään hyvin usealta sivustolta löytyy linkki, jolla voi jutun jakaa helposti myös twitteriin. Valitettavasti aina välillä jakaminen on kuitenkin toteutettu hyvin surkeasti, kun esimerkiksi linkki tulee lyhentämättömänä ja vie twittauksesta jopa puolet. Jatka lukemista
Google julkaisi tällä viikolla Chrome selaimestaan uuden version, eli 4.0.249.78. Päivityksen myötä tietoturva parani selvästi, kun yhtiö paikkasi kolmetoista haavoittuvuutta. Samalla selaimeen tuli myös mahdollisuus ladata laajennuksia, joita löytyy jo 1500 kappaletta. Jatka lukemista
Facebook alkaa nykyään olla todella ärsyttävä paikka käydä, kun se on aina jumissa. Tänään on jopa muitten julkaisujen kommentointi ollut vaikeaa. Toinen aivan järjetön juttu on kaikenmaailman kiertoviestit, joissa ei ole yhtään mitään järkeä. En voi ymmärtää, että aikuiset ihmiset lähettelevät kiertoviestejä, jotka ovat kuin lapsen keksimiä. Jatka lukemista
Ennen joulua törmäsin twitterissä Spora Kuskin twittauksiin, joissa raitiovaununkuljettaja pitää matkustajia pilkkanaan. Twittauksia lukiessa nauratti aika paljon vaikka kiusan kohteilla ei varmaan ole hauskaa ollutkaan. Viime keskiviikon jälkeen juttuja ei kuitenkaan ole enää tullut. Jäiköhän tämä hassuttelija jo kiinni, jos nyt edes olikaan oikea sporakuski…
Tuli uusi idea blogin suhteen ja nyt se on jo osittain toteutettu. Avasin sivuilleni In English osan ja sinne tulee viestit twitteristäni. Kirjoitan twitteriin suurimman osa viesteistä englanniksi ja sitähän voi käyttää hyväkseen täällä. Itse en ole tyytyväinen tuohon twitterin omaan sovellukseen ja muutan sen kunhan löydän paremman.
Yritin saada bloggausten otsikot ja linkin menemään suoraan twitteriin, mutta ei ainankaan onnistunut Twitter Publisher lisäosalla. Jos tiedätte näihin sopivan lisäosan niin kertokaapa se.
Itse käytän Twitteriä ja Facebookia, niin kuin varmasti monet muutkin. Twitter viestit on helppo saada menemään myös Facebookiin näillä ohjeilla.
Viimeisimmät kommentit