Norjassa nuorisoleirillä ammuttiin 80 ihmistä, yhteys pommi-iskuun

Iltalehden mukaan poliisiksi pukeutunut 32-vuotias mies on ampunut 80 ihmistä nuorisoleirillä Utøyan saarella, Oslon lähellä. Uhrit olivat iältään 14-19-vuotiaita.

Valepoliisi kertoi tulleensa paikalle suorittamaan rutiinitarkastusta. Hän kuitenkin aloitti automaattiasella silmittömän tulituksen, jota nuoret yrittivät paeta.

Norjan poliisi epäilee, että sama mies olisi tehnyt myös pommi-iskun Oslon keskustassa. Ampuja saatiin kiinni seitsemältä illalla paikallista aikaa.

Poliisin mukaan tilanne on edelleen epäselvä ja kuolleiden lukumäärä saattaa nousta edelleen. Osa ammuskelun uhreista on vakavasti loukkaantuneita.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa