Tämmöinen on Särkänniemen Angry Birds Land

Aamulehti esitteli Särkänniemen uuden Angry Birds Land -alueen, joka on vielä jokin verran keskeneräinen. Lehti on saanut teemapuistosta ensimmäisen kerran kuvamateriaalia.

Takatalvi viivästytti Angry Birds Landin rakentamista kolmella viikolla. Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan rakentamisessa on onnistuttu kirimään siitä kaksi viikkoa kiinni.

– Haluttiin teema, joka on ajankohtainen, positiivinen ja Suomesta lähtöisin tai suomalainen, mutta tunnettaisiin maailmalla. Angry Birds on siinä mielessä unelma.

Särkänniemen uudet laitteet ovat Majakka ja Angry Birds Ride. Teema-alue on puolen hehtaarin kokoiselle ja sinne tulee yhteensä 12 laitetta, seikkailurata, pelejä ja ruokapisteitä.


.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa