Parvekekoristeena täydessä räjähdelatauksessa oleva palopommi

Lahdessa Taapelikadulla sijaitsevaan kerrostaloon lähetettiin keskiviikkona Päijät-Hämeen poliisilaitoksen poliisipartio, koska ilmoituksen mukaan siellä on mahdollisesti vanha palopommi.

Asunnosta löytyi sodanaikainen venäläinen lentopalopommi, joka on ollut ratalangan varassa roikkumassa asunnon parvekkeella. Asukas kertoi palopommin kulkeneen suvussa jo 60 vuotta ja tänä kesänä vaimonsa oli kehottanut häntä hankkiutumaan siitä eroon.

Poliisin paikalle hälyttämä puolustusvoimien räjähderaivaaja totesi, että kyseinen palopommi on täydessä räjähdelatauksessa ja näin ollen vaarallinen. Kerrostalossa räjähtäessään pommi olisi voinut saada aikaan suurta tuhoa. Puolustusvoimat siirsi pommin alueellensa ja suoritti sen hävityksen.

Päijät-Hämeen poliisilaitos muistuttaa, että kaikki sotilasräjähteet ovat tehty tappamista varten ja ne ovat vaarallisia. Löydettäessä niihin ei tule koskea sillä vanhatkin pommit voivat olla erittäin vaarallisia. Kaikista räjähdelöydöistä tulee ilmoittaa viipymättä hätäkeskukseen numeroon 112.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa