Poliisi varoittaa: ”Olkaa varovaisia lapsensurman linkin kanssa”

Helsingissä keväällä tapahtunut kahdeksanvuotiaan tytön surma järkyttää kansaa. Nyt netissä lietsotaan ajojahtia tytön isää sekä äitipuolta kohtaan.

Facebookissa jaetaan laajasti kuvaa, jossa kerrotaan tytön kuolemaan johtaneista tapahtumista. Julkaisussa on miehen kuva ja nimi, jonka kerrotaan olevan syyllinen. Mies kehotetaan otettavan kohteeksi.

Etelä-Savon poliisin konstaapeli Toni Reinikainen muistuttaa nyt ihmisiä Facebook-sivuillaan ihmisiä, että linkin jakajat voivat itse syyllistyä rikokseen.

Olkaa nyt varovaisia tuon lapsensurman linkin kanssa! Suomessa yhteiskunta jakaa rangaistukset, eikä kannata itse sotkeentua asiassa mahdolliseen rangaistavaan tekoon. Teko/teot ovat hirveitä, mutta tekijät saavat lain mukaiset rangaistuksensa aikanaan, Reinikainen kirjoittaa.

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa