Siirry sisältöön

Kamiinaan tulta sytyttämässä ollut iäkäs nainen paloi kuoliaaksi

Kauhavan Mäenpäässä tiistaina noin 09.45 aikoihin 81-vuotias nainen oli ollut kohentamassa tai sytyttämässä tulta keittiön kamiinaan. Tuli tarttui avoimena olleen kamiinan täyttöluukun kautta naisen vaatteisiin ja sytyttänyt ne palamaan.

Nainen oli pyrkinyt ulos rakennuksesta, mutta tuupertui tuvan lattialle pahoja palovammoja saaneena. Samassa taloudessa asunut kolme vuotta vanhempi sisar oli yrittänyt sammuttaa palavaa sisartaan. Hän sai myös itse palovammoja käsiinsä.

Rutiinikäynnille saapunut kodinhoitaja oli hälyttänyt klo 09.54 aikaan palokunnan ja ambulanssin todettuaan tilanteen vakavuuden. Kodinhoitajan paikalle tullessa menehtyneen vanhuksen hyväksi ei ollut enää tehtävissä mitään.

Vanhan hirsitalon rakenteet eivät ehtineet syttyä missään vaiheessa, mutta muodostuneesta savusta ja noesta on aiheutunut sisätiloihin vähäisiä pintavaurioita.

Alustavien tutkintahavaintojen perusteella tapahtuma vaikuttaa onnettomuudelta, mutta sen tukintaa jatketaan palon- ja kuolemansyyn selvittämisen osalta Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen toimesta, koska palon seurauksena on ollut henkilön kuolema.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

a