Vantaalla tapahtuu: Yövieras olikin varas, pankkiautomaatista löytyi setelien sieppaaja

Vantaalla itsenäisyyspäivänä nainen vei ravintolaillan päätteeksi miespuolisen tuntemattoman yövieraan Maakotkantiellä sijaitsevaan asuntoonsa.

Naisen nukkuessa yövieras anasti naisen asunnosta kameran, kannettavan tietokoneen ja kännykän. Varas häipyi asunnosta tavarat mukanaan vähin äänin naisen nukkuessa.

Uomatie 2 osoitteessa sijaitsevaan pankkiautomaattiin oli perjantaina asennettu laite, jonka avulla anastettiin ja yritettiin anastaa rahaa. Laitteeseen oli asennettu liimapinta, joka nappasi nostettuja seteliä.

Yksi seteli oli ehtinyt tarttua pintaan ennen kuin paikalle tullut poliisi takavarikoi laitteen. Automaatin asiakkaat olivat tavanneet kaksi Romanian romaneiksi epäilemäänsä mieshenkilöä, jotka olivat huonolla englannin kielellä kyselleet toisen pankkiautomaatin sijaintia.

Miehet olivat kuitenkin klo 23.30 hätäisesti poistuneet paikalta uudehkolla hopean- tai beigenvärisellä maastoautolla.

Lue myös:

Kopiointilaite pankkiautomaatissa on vaikea tunnistaa

Pietari Ahtiainen

Vuonna -85 syntynyt harvinaista ja etenevää Duchennen lihasdystrofiaa sairastava bloggaaja Savonlinnasta. Bloggaan elämästä vammaisen henkilön näkökulmasta. Yritän omalta osaltani tehdä maailmasta edes vähän paremman.

Vastaa