Naispoliisi avautuu pip­pe­li­ku­vis­ta: ”Piilottakaa munat, pääsiäinen on ovella”

Lapin poliisi ottaa Facebook-päivityksessään kantaa pippelikuvien lähettämiseen vieraille ihmisille. Poliisi kehottaa piilottamaan munat, sillä pääsiäinen on ovella.



Konstaapeli HennaK kirjoittaa joutuneensa tänä vuonna miettimään sitä, että osaavatko aikuiset käyttäytyä somessa asiallisesti. Konstaapelia ihmetyttää erityisesti pippelikuvat, joita hän saa miespuolisilta kansalaisilta somessa yksityisviestien kautta.

Häveliäämmät ovat lähettäneet kuvia peiton alla tekemistään käsitöistä. Eikähän siinä mitään, kaikenlaiseen palautteeseen sitä on poliisissa tottunut.

Hän miettii, että millaista reaktiota kuvien lähettäjät toivoisivat. Kauhistusta, säikähdystä, ihastusta vai innostustako kenties. Vai pitäisikö siihen suhtautua kuten kissa- ja koirakuviin: ”Voi miten söpö, onpa lutunen!”

Minun täytyy vain valitettavasti todeta, että mätää ruumista lattiasta kaapineen konstaapelin ajatuksissa ei tuntemattoman ja kasvottoman miehen ilmiselvästi elossa oleva penis kyllä saa aikaan kovinkaan kummoista reaktiota, hän jatkaa.

Eräässä viestissä kirjoittaja purki turhautumistaan monin nokkelin sanakääntein ja sanojaan mitenkään säästelemättä. Kirjoittajan viestissä ”pannunnuolijaksi” kutsuminen jäi ihmetytämään.

Heräsi ajatus, että kenties hän olisi halunnut minut uuteen Poliisit kokkaa tosi-TV -ohjelmaan. Tai sitten hän oli jyrkästi sitä vastaan. Mutta eipä aikaakaan kun minunkin pitkät piuhani yhdistyivät ja ymmärsin pannun olevan kirjoittajan hellittelynimi naisen alapäälle.

Näitä samankaltaisia kuvia ja viestejä saavat eittämättä muutkin naiset. Toiselle aikuiselle ihmiselle yksittäisten kuvien tai viestien lähettäminen ei ole rikos.

Mutta entäpä jos kuvia ja viestejä alkaa tulla päivittäin ja häirintätarkoituksessa lähetettyjen viestien sisältö on vastaanottajan mielestä epämieluisaa, häiritsevää ja ahdistavaa? Se ei ole enää hyväksyttävää. Kannattaa siis pitää mielessä, että rajansa kaikella.

Viestintärauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Mignon

Naispoliisi avautuu pip­pe­li­ku­vis­ta: ”Piilottakaa munat, pääsiäinen on ovella”

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Siirry sivun alkuun