Punainen glögi voi aiheuttaa vakavia oireita – Allergia-, iho- ja astmaliitto: Parempi vaihtoehto on kirkas viina

Pikkujoulukauden kosmetiikkatuotteet saattavat aiheuttaa ärsytys- tai allergiaoireita. Juhlakauden juomassakin piilee allergisen reaktion mahdollisuus.



Uusien meikkituotteiden kokeilut kannattaa ajoittaa johonkin muuhun ajankohtaan kuin juuri ennen juhlia. Ainesosista saattaa löytyä jotakin, joka saa ihon punoittamaan ja kutisemaan, sanoo asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta.

Kosmetiikassa yleisimpiä allergian aiheuttajia ovat säilöntä- ja hajusteaineet. Ärsytysoireet ovat kuitenkin allergiaoireita yleisempiä. Ärsytysoireita syntyy, kun käytetään esimerkiksi liian voimakkaita tuotteita kuten kuorivia kasvonaamioita.

Jos iho on jo valmiiksi hieman ärtynyt ja kuivunut talven tultua, se reagoi herkemmin tällaisille ärsykkeille, Anne Vuorenmaa sanoo.

Joukossa tuoksut tiivistyvät. Tämäkin on hyvä muistaa juhlavalmisteluissa, niin jokainen voi nauttia pikkujouluista.

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto muistuttaa myös, että myös pikkujoulujuoma glögi voi olla allergiselle arvaamaton paukku.

Glögit sisältävät erilaisia mausteita, joista voi tulla allergiaoireita. Punainen väriaine karmiini, jota lisätään joihinkin juomiin, voi aiheuttaa vakavan allergisen reaktion. Turvallisin vaihtoehto allergiselle on ihan kirkas viina, Anne Vuorenmaa vinkkaa ja muistuttaa, että kohtuus kaikessa.

Punainen glögi voi aiheuttaa vakavia oireita – Allergia-, iho- ja astmaliitto: Parempi vaihtoehto on kirkas viina
Siirry sivun alkuun