Kyläily riistäytyi käsistä – Yhden hengiltä puukottanut vangittu

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään, poliisin vaatimuksesta, 25-vuotiaan lieksalaismiehen epäiltynä keskiviikkoiltana (21.2.2018) tehtyyn henkirikokseen.



Miehen epäillään puukottaneen myöhään illalla kuoliaaksi lieksalaisen 37-vuotiaan miehen yksityisasunnossa, Pankakoskella. Tämän lisäksi miehen epäillään puukottaneen myös kahta muuta lieksalaismiestä.

Neljän lieksalaismiehen seurue oli mennyt vierailulle Kangaspolulla sijaitsevaan 25-vuotiaan miehen asuntoon. Asunnossa oli syntynyt riita joka oli edennyt fyysiseksi tappeluksi. Tappelun yhteydessä 25-vuotias puukotti, 37-vuotiasta miestä kuolettavasti ja aiheutti vammoja seurueessa olleille 45- ja 29 -vuotiaille lieksalaismiehille. Loukkaantuneet vietiin Joensuun keskussairaalaan.

Poliisi sai hälytyksen paikalle keskiviikkona hieman ennen puolta yötä. Poliisi otti kiinni ja pidätti myöhemmin yhteensä seitsemän henkilöä tapahtuneeseen liittyen.

Tapahtuman kuulustelut jatkuva ja poliisi pitää mahdollisena, että osa nyt pidätettyinä olevista kuudesta lieksalaisesta vapautetaan vielä tänään tai viikonlopun aikana.

Poliisi tutkii asiaa tappona, kahtena tapon yrityksenä ja pahoinpitelynä.

Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa