Älä jätä koiraa kuumaan autoon – Reilu +20 asteen lämpötila voi olla autossa +85 astetta

Kesähelteet ovat nyt saapuneet ja koirat pääsevät nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta. Mutta paahtava aurinko tekee pysäköidyistä autoista kuumia ja koiralle vaarallisia. Ilma pysäköidyn ja sammutetun auton sisällä lämpenee sietämättömän kuumaksi hyvinkin nopeasti, esimerkiksi jo pikaisen kauppareissun aikana. 

Kuuma päivä = kuuma auto

Ulkolämpötilan noustessa yli +20 asteen tai auton ollessa suorassa auringonpaisteessa, lämpötila auton sisällä nousee hyvin äkkiä sietämättömäksi. Eli älä ikinä jätä koiraa yksin lämpimään autoon kuumana kesäpäivänä. Ulkolämpötilan ollessa reilu +20 astetta, lämpötila auton sisällä voi nousta jopa +85 asteeseen.

Vaikka ikkunoita avaisi, ilma ei välttämättä viilene auton sisällä. Muutaman sentin verran avoimista ikkunoista ilma ei pääse kiertämään tarpeeksi, jotta lämpötila auton sisällä viilentyisi. Liian avonaisesta ikkunasta taas koira voi päästä karkaamaan esimerkiksi kuumuuden takia tai toisen koiran perään ja aiheuttaa vaaratilanteen.

Koira viilentää itseään läähättämällä

Koira ei pysty viilentämään itseään ihmisen tavoin hikoilemalla, vaan koiran ainoa viilennyskeino on läähättäminen. Kun lämpötila nousee liian korkeaksi, ei läähättäminen kuitenkaan riitä pitämään koiran ruumiinlämpötilaa normaalina. Silloin koira voi saada lämpöhalvauksen. Lyhytkuonoiset koirarodut, kuten bulldoggit, voivat saada lämpöhalvauksen nopeammin, koska niiden on vaikeampi viilentää itseään läähättämällä.

Lämpöhalvauksen oireet

Lämpöhalvauksen oireita ovat voimakas läähättäminen, kuolaaminen, levottomuus ja tärinä. Koira voi menettää tajuntansa ja mikäli koiran ruumiinlämpöä ei saada pikaisesti laskettua, koira voi pahimmassa tapauksessa menehtyä.

Kohonnut ruumiinlämpö voi johtaa vakaviin elinvaurioihin. Vakavan lämpöhalvauksen saanut koira voi joutua viettämään eläinlääkärissä useita päiviä. Paranemisennuste on yksilöllinen ja mitä nopeammin koira on saatu hoitoon, sitä parempi ennuste on.

Toimi nopeasti

Siirrä koira pois kuumasta autosta ja viilennä koiraa kastelemalla vähintään sen vatsanalus, kaula ja jalat viileällä vedellä, lisäksi voit käyttää apuna märkiä pyyhkeitä. Älä käytä jääkylmää vettä, sillä liian nopea viilentäminen voi olla vaarallista. Jos koiralla on pitkä ja paksu turkki, huolehdi että viileä vesi pääsee koiran iholle asti.

Mittaa sitten koiran ruumiinlämpö. Koiran normaali ruumiinlämpö on noin 38-39 astetta ja mikäli ruumiinlämpö nousee yli 41 asteeseen, on kyseessä hengenvaarallinen tila ja silloin koira on vietävä välittömästi eläinlääkäriin. Jäähdyttäminen tulee lopettaa, kun koiran ruumiinlämpö on laskenut 39 asteeseen. Koiralle kannattaa olla oma kuumemittari, sillä koiran ruumiinlämpö mitataan peräsuolesta. Jos sinulla ei ole erillistä kuumemittaria koiralle, voit käyttää tavallista, ihmisille tarkoitettua mittaria..

Jos koiran yleisvointi on huono tai kyseessä on pentu, vanha koira tai sairas koira, vie koira eläinlääkäriin. Mikäli olet epävarma pitääkö koira viedä eläinlääkäriin vai voiko sitä auttaa kotona, voit soittaa eläinklinikalle ja kysyä neuvoa.

Ensiapu kotona:
  • Viilennä koiraa viileän veden tai vedellä kastellun pyyhkeen avulla
  • Pyri saamaan ruumiinlämpö tasaantumaan ja laskemaan normaaliin (39 astetta)
Vie koira eläinlääkäriin, jos:
  • Koiran ruumiinlämpö on yli 41 astetta
  • Koiran yleisvointi on huono
  • Koira on pentu, vanha tai sairas
  • Koira menettää tajuntansa
Kategoria(t): uutiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa