Juhlan aihetta talvisella viikolla - Pietar.in
Siirry sisältöön

Juhlan aihetta talvisella viikolla

Kuluneella oikein talvisella ja kylmällä viikolla oli syytä juhlaan, kun ollaan oltu naimisissa Maijun kanssa viisi vuotta. Viikkoon on mahtunut myös leipomista, herkuttelua ja tietenkin upeiden talviseen maisemien kuvaamista.

Maijun lempiruoka on ollut lapsena kanakeitto, jossa on makaroneja. Päätin kokeilla tehdä vastaavaa ruokaa. Harvoin tulee tehtyä muuta keittoa kuin sosekeittoa, joten harjoitteluksi meni tällä kertaa. Laitoin aivan liian vähän nestettä ja spagetti imaisi jäähtyessä kaiken nesteen. Toisella ruokailulla keitto olikin pataa. Keiton kaverina oli porkkanasämpylöitä.

Kanakeittoa ja porkkanasämpylöitä.

Tilasin MatSmartista edullisia mausteita, joista osa pääsi jo käyttöön. Valmistin intialaista kanaa, johon tuli mausteeksi muun muassa juustokuminaa.

Kanaa ja riisiä.

Matsmart paketti toi mausteita.

Aihetta juhlaan

Torstaina oli minulla ja Maijulla juhlan aihetta, kun ollaan oltu naimisissa viisi vuotta. Ei mitenkään ihmeellisesti tuota päivää kuitenkaan juhlistettu. Mielestäni rakkauden voi ja pitääkin näyttää toiselle joka päivä, eikä nostaa toisia päiviä tärkeämmäksi. Voileipäkakun omalla reseptillä pyöräytin kuitenkin päivän kunniaksi.

Viisi vuotta on kulunut todella nopeasti, niin kuin kirjoitinkin aiheesta tehtyyn bloggaukseen. Eteenpäin katsottuna sama aika tuntuu olevan todella kaukana, mutta taaksepäin se tuntuu olevan kuin eilinen.

Voileipäkakku juhlaan.

Kulunut viikko on hyvin kylmän talvinen ja ulos ei ole paljon kehdannut mennä. Hienoja ulkona otettuja kuvia olen kuitenkin saanut julkaistua, kun avustajat ovat käyneet ulkoilemassa. Pari kuvaa on otettu parvekkeelta.

Yhdessä kuvassa näkyy upeasti sininen hetki. Viisaampien mukaan tässä valoilmiössä auringon valo siroaa eli kohtaa esteen. Valo on sinertävää, koska lyhyet aallonpituudet siroavat eniten.

Pihlajaveden maisemat.

Luminen Saimaa.

Lumiset pihapuut.

Laitaatsillan telakka.

Sininen hetki.

Viikonloppuna piti puolestaan käydä kummitytön syntymäpäivillä, kun kummityttö täytti seitsemän vuotta. Synttärisankari kuitenkin ikävästi sairastui ja juhlat peruuntuivat. Leivoin sitten kotona Topin kanssa Viirusta ja Pesosesta tuttua pannukakkukakkua.

Viirun pannukakkukakku.

Topi sai tällä viikolla uuden työhaalarin, joten nyt on hyvä tehdä työtä. Upean haalarin on tehnyt yksi meidän avustaja ja materiaalína on minun vanhat housut. Kierrätys kunniaan. Tässä kuvia sammakosta työn touhussa.

Topi lepäilee.

Pannukakkujen paistaja.

Onko kuulokkeet rikki?

Kahvinkeitin kuntoon.

Tällä kertaa meillä oli siis tämmöinen viikko. Ensi viikolla kalenteriin käännetään jo helmikuu, eli kevät lähestyy vauhdilla. Miten sinun kulunut viikko on mennyt?

a